HAKU

Akwaeke Emezin esikoisromaani Makeaa vettä nousi meillä molemmilla yhdeksi meidän lempikirjoistamme, kun se julkaistiin suomeksi vuonna 2021. Hölmö rakkaus on Akwaeke Emezin seitsemäs kirja ja esikoisromaaniin verrattuna aivan erilainen teos. Silti taitava kirjailija onnistui taas ja Hölmö rakkaus nousi myös yhdeksi lempikirjakseni. Hölmö rakkaus on ihana ihana ihana rakkausromaani, joka leikittelee perinteisen rakkausromaanin kaavalla. Se ei täysin riko sitä, mutta muovaa ja venyttää. Tämä on jotain, mitä minä olen kovasti kaivannut, koska se vähentää ennalta-arvattavuutta ja mielestäni teki tarinasta myös realistisemman. Teos on suunnattu aikuisille lukijoille ja sen huomaa heti kirjan ensimmäisestä kappaleesta, jossa kuvataan Feyin ensimmäistä seksikertaa pitkään aikaan tuntemattoman miehen kanssa, baarin vessassa. Alun kohtaaminen ei jää kirjan ainoaksi kuumaksi hetkeksi, mutta niiden lisäksi tarinasta löytyy muutakin. “Milan oli ensimmäinen jota Feyi pani onnettomuuden jälkeen. He naivat vessassa kaatuneiden muistopäivän juhlissa Bushwickissa, ja Feyin muovinen prosecco-lasi kumoutui lavuaariin, kun Milan liu’utti isot kätensä hänen reisiensä taa ja nosti hänet allastasolle.” Feyi on 29-vuotias nainen, joka kokee vihdoin olevansa valmis aloittamaan deittailun uudelleen – ainakin jollain tasolla. On kulunut viisi vuotta siitä, kun hänen aviomiehensä menehtyi auto-onnettomuudessa ja siitä asti suru on kulkenut naisen rinnalla. Jonah, kuollut aviomies, oli Feyin elämän rakkaus, ja menetyksestä toipuminen on vienyt aikaa. Surun läpi Feyiä on kantanut muun muassa taide sekä läheinen ystävyyssuhde Joyn kanssa. Joy on tarinassa isossa roolissa ja heidän kahden ystävyyttä oli kitkerän suloista seurata. Sellaisesta ystävyydestä voi moni vain haaveilla ja sitä oli ihana päästä hetkeksi elämään Feyin kautta. Joyn lisäksi roolia Feyin elämässä alkavat pikkuhiljaa saada miehet, jotka hiljalleen herättelevät Feyin kiinnostusta. Voisiko hän olla valmis rakastumaan uudelleen? “Puutarha tuli vastaan niin kuin viimeksikin, kuin hämmästynyt henkäys. Se tulvi kuunvaloa, sillä yläpuolella ei ollut lehvistöä, vain syvänmusta taivas tähtiä täynnä.” Feyi tapaa miehen, joka lennättää hänet kauniille saarelle hulppeisiin maisemiin. Mutta he ovat miehen kanssa vain ystäviä. Vai ovatko? Talossa asuu myös toinen mies, joka saa perhoset lepattamaan Feyin rinnassa. Feyi tapailee uusia ihmisiä, tekee taidetta, soittaa videopuheluita parhaalle ystävälleen ja tutkii uudelleen seksuaalisuuttaan. Samaan aikaan suru on mukana, painavana, kipeänä ja kauniina. Feyi on epätäydellinen päähenkilö, joka tekee myös kyseenalaisia päätöksiä, ja niiden seurauksia odotin lukiessa jännittyneenä. “Hän vaelsi talossa päämäärättömästi, kolusi käytäviä ja katseli taideteoksia. Hän osui kirjastoon, tutki hyllyjä ja työnsi kainaloonsa pari Helen Oyeyemin kirjaa. Ovi liukui äänetömästi kiinni hänen perässään, ja hän jatkoi harhailuaan. Vähän ajan kuluttua hän törmäsi portaikkoon, jota ei ollut ennen nähnyt. Ylhäältä norui vaimeaa musiikkia, ja Feyi epäröi ja lähti sitten seuraamaan lyömäsoittimien ja pianon hiljaista soittoa.” Hölmö rakkaus on juuri sellainen teos, mitä olen kovasti kaivannut. Olen etsinyt rakkausromaaneja, jotka eivät olisi turhan ennalta-arvattavia ja jotka herättäisivät oikeasti kaikenlaisia tunteita. Tämä kyllä herätti! Kirja on täynnä ihan tajuttoman seksikkäitä kohtauksia, suussa melkein maistuvia ruokakuvailuja, upeita maisemia, rikkaiden ihmisten hulppeita taloja, osuvia kielikuvia ja kaipausta. Ja kaikki kirjan hahmot on mustia! Tarina on super koukuttava. Vaikka siinä on 304 sivua, luin sen ihan hetkessä, koska en malttanut laskea sitä käsistäni. Mikään kirja ei tietenkään ole aivan täydellinen, ja tässäkin tarinassa loppuvaiheilla minua alkoi ärsyttää trauman ja surun jatkuva läsnäolo, kun olisin halunnut keskittyä elävien ihmisten yhteyteen. Toisaalta surua ja menetystä kuljetettiin myös hienosti elämän ja uusien ihmissuhteiden rinnalla. “Feyi oli päättänyt, kuka halusi olla tänä iltana, ja niinpä hän vastasi katseeseen kainostelematta, imi silmillään Milanin terrakotanväristä ihoa ja tumman kuparinväristä partaa.” Englanninkielisen alkuteoksen nimi on You Made a Fool of Death with Your Beauty ja suomenkielinen käännös Hölmö rakkaus ei tunnu tekevän upealle nimelle ollenkaan oikeutta. Nimen ohi kannattaa kuitenkin katsoa kirjan upeaa kantta ja tietysti valloittavaa tekstiä kansien välissä. Hölmö rakkaus, Akwaeke Emezi, Kosmos 2023 Suomentanut Kaisa Kattelus Englanninkielinen alkuperäisteos: You Made a Fool of Death with Your Beauty, 2022

Japanilaisen Emi Yagin esikoisromaani Tyhjyyspäiväkirja kertoo 34-vuotiaasta Shibatasta. Teosta on verrattu muun muassa Sayaka Muratan Lähikaupan naiseen, johon muutama vuosi sitten tykästyin kovasti ja halusinkin siksi tarttua tähän teokseen. Yagi kuvaa päähenkilön, Shibatan, kautta Japanin työelämää ja esimerkiksi siinä vallitsevaa epätasa-arvoa miesten ja naisten välillä. Samalla kirjassa käydään läpi naisen asemaa yhteiskunnassa ja miten naisen elämän “oikeaoppisesti” pitäisi mennä. Ensin työ ja sen jälkeen aviomies, perhe ja kotiäitiys. Shibataa turhauttaa olla yksi ainoista naistyöntekijöistä toimistolla, koska naisena hänelle lankeaa aina tehtäväksi hoitaa kahvit ja muu purtava kokouksiin tai muihin kokoontumisiin. Hän kehittää kuitenkin pienin valheen, että hän on raskaana ja pain hän saa töissä erityiskohtelua: pääsee lähtemään normaalia aikaisemmin töistä eikä joudu tekemään ylimääräisiä tarjoilutöitä toimiston kokouksissa. “Äkkiä tunsin halua luoda jotakin omaa, jota voisin suojella. Valheen kaltainen, täysin henkilökohtainen, muiden silmille näkymätön asia oli hyvä.” Teos jakautuu päiväkirjamaisesti kuvitteellisiin raskausviikkoihin, joissa Shibata kuvaa elämäänsä ja samalla valheellisen raskauden etenemistä. Raskausuutisten jälkeen Shibatalta vapautuu aikaa töistä itselleen entistä enemmän. Hän ilmoittautuu muun muassa äitiysaerobiciin ja tustustuu sitä kautta useampaan odottavaan äitiin. Romaania on mainostettu sanoin “pieni valhe taikoo esiin isoja ihmeitä”. Itse ainakin jäin odottamaan niitä ihmeitä ja olisin kaivannut jotain suurempaa tai jopa fantasianomaisia elementtejä tarinaan. Näin ei kuitenkaan ollut ja suurimmaksi osaksi teos tuntui itselleni vähän liiankin tavalliselta arjen kuvaamiselta ilman sen suurempia juonenkäänteitä. Tyhjyyspäväkirja on vain vähän yli 150 sivua pitkä, vaikka tuntui osittain paljon pidemmältäkin hitautensa vuoksi. Luin teoksen loppuun, koska japanilaisen työelämän kuvailu oli tehty mielenkiintoisesti ja nautin myös paljon raskausajan pohdinnoista. Shibatan keskusteluja muiden odottavien äitien sekä erään hänen mieskollegansa kanssa oli kiinnostava seurata. “Selostuksesta kävi ilmi äidin ja sikiön fyysiset muutokset raskausviikko kerrallaan. Laskin olevani 14. viikolla. Sovelluksen mukaan olin ohittanut vaiheet, jolloin raskauspahoinvointi oli voimakasta ja keskenmenon riski suuri. Huh mikä helpotus.” Kirja oli lopulta pieni pettymys, koska jäin koko ajan odottamaan jotain suurempaa tapahtuvan. Lopulta suuri muutos olikin vain uusi harrastus tai pieni hemmottelu kylpysuolan kera kylpyammeessa. Tykkäsin kuitenkin teoksen kirjoitustyylistä, rauhallisuudesta sekä asioiden ja tapahtumien kuvailusta. Tämän tyylisissä kirjoissa, joissa käydään lähinnä läpi vain arkea, usein tarina on myös rauhallinen ja vaaraton. Minusta onkin välillä ihanaa ja turvallisen tuntuista lukea kirjaa tietäen, ettei mitään pahaa ole todennäköisesti tulossa kirjaa lukiessa eteenpäin ja voi vaan uppoutua rauhalliseen lukemisen tunnelmaan. Tyhjyyspäiväkirja, Emi Yagi, Otava, 2023 Suomentanut Raisa Porrasmaa Japaninkielinen alkuteos: Kūshin techō

Mitkä sotku – opas sotkuiselle ihmiselle on Einat Tsarfatin omakohtainen sarjakuva, jossa hän pohtii sotkua ja sotkuisuutta monesta eri näkökulmasta. Teos on humoristinen ja visuaalinen kokonaisuus, joka on myös nopealukuinen. “Kun olet hyväksynyt sen, että järjestyksen saavuttaminen on ulottumattomissasi, opettele elämään hallitussa sotkussa.” Vielä siinä vaiheessa, kun arvostelukappaleet teoksesta kilahtivat postiluukustamme, luulimme tarttuvamme siivousoppaaseen. Olimme innolla odottaneet helppoja siivousvinkkejä ja valmiita laittamaan sotkuisen elämämme kuntoon. Meidän toiveet osoittautuivat kuitenkin turhiksi ja oman elämän siivousvallankumous unohtui nopeasti sarjakuvan mukana naureskellessa. Mitä sotku -sarjakuvaa on lähinnä mainostettu oppaana sotkuisille ihmisille, mutta oppaasta se on meidän mielestämme kaukana. Sarjakuva on pohdintaa ja ajatuksia sotkuisuuden ja siivouksen ympäriltä, mutta vinkkejä oman sotkuisuuden taltuttamiseen siitä ei juurikaan saa. Enemmänkin teoksesta voi ammentaa vertaistukea, ymmärrystä sotkuisia läheisiä kohtaan tai ehkä kokonaan uuden näkökulman sotkuun. “‘Olenko minä sotkuinen? Ja jos olen, kuinka sotkuinen?’ Jos pohdiskelet tätä samalla kun löhöilet sohvalla likapyykkien keskellä, voit lakata miettimästä.” Teos on kuin suuri leikki runsailla kuvituksilla, tutkailevalla otteella ja huvittavilla letkautuksilla. Kirjan alkupuolella oli suureksi iloksemme myös testi, jossa pääsee testaamaan oman sotkuisuustasonsa. (Aracelis rakastaa testejä). Testin vastaus jäi hieman hämärän peittoon, mutta sitä tehdessä oli hauska naureskella erilaisille vastausvaihtoehdoille ja sai jonkinlaisen kuvan omasta sotkuisuudestaan. Sotkuisuutta ja sotkua lähestytään testin lisäksi eri kulmista. Sarjakuvassa pohditaan metafyysistä sotkua, kerrataan siistejä ja sotkuisia hahmoja mytologiassa ja esitellään sotkuisten ihmisen evolutiivisia etuja. Teoksessa myös vertaillaan sotkuisia ja siistejä ihmisiä ja vitsaillaan molempien kustannuksella. “Sotkuisen ihmisen peilikaappi on sekoitus vanhan ajan apteekkia ja noidan komeroa.” Sarjakuvan kuvitus on runsasta, mutta värien käyttö on minimissä. Muutaman värin käyttö koko teoksessa oli meidän mielestämme todella toimivaa ja rauhoitti muuten aika kaoottista maisemaa. Ajatus kulki hyvin ruudusta toiseen ja osa jutuista sai meidät naurahtamaan ääneen. Tériä alkoi jossain kohtaa vähän kyllästyttää vertailu siistien ja sotkuisten ihmisten välillä. Eroja käytiin eri tilanteissa ja eri huoneissa ja turhan pitkä junnaaminen sai lukemisen tuntumaan hetken aikaa hitaalta. Aracelis ei tähän kiinnittänyt huomiota, vaan nautti vain matkasta. “Tarkoitus on vain helpottaa elämääsi sotkuisena ihmisenä. Ja osoittaa, että kaiken sen ajan, jonka hukkaamme yrityksiin olla siistimpiä, voisi käyttää paremminkin: Katsomalla telkkaria, hengailemalla läheisen kanssa, keilaamalla enemmän tai ohjaamalla kaiken säästyneen energian yrityksiin hallita maailmaa (mutta luulen, että se vasta vaatisi paljon järjestelykykyä).” Mikä sotku, Einat Tsarfati, Hertta, 2023 Suomentanut Riina Behl Englanninkielinen laitos (hepreasta kääntänyt Annette Appel): I’m a mess: A Guide to a Messy Life (2022)

Taas on julkaistu uusi ihana Tuikku-kirja, jota olemmekin jo odottaneet innolla! Tuikku-sarja on Johanna Lestelän kirjoittama ja kuvittama lastenkirjasarja kolmevuotiaille ja sitä vanhemmille lukijoille. Kirjoissa seikkailee Tuikku-niminen lapsi, jolle sattuu arkisia asioita ja niitä sitten selvitellään yhdessä äidin tai muiden turvallisten aikuisten kanssa. Lestelän kuvitus on ihanan yksinkertaista ja värikästä ja tarinat helppolukuisia. Aikaisemmissa kirjoissa Tuikku on elellyt Suomessa valkoisen äitinsä kanssa ja nigerialainen baba on jäänyt pienempään rooliin. Tällä kertaa baba ja Nigeria ovat tarinassa isommassa roolissa ja me olimme erityisen innostuneita siitä. “‘Káàárọ̀!’ baba tervehtii Tuikkua joruban kielellä. ‘Àjọyọ̀! Juhlat!’ Tuikku muistuttaa innoissaan. Tänään pidetään juhlat Tuikulle ja äidille.” Tuikku ja äiti ovat käymässä Nigeriassa baban ja muiden sukulaisten luona. Sukulaiset ovat järjestämässä Tuikun ja äidin kunniaksi juhlat. Juhlia varten Tuikulle ostetaan torilta uusi mekko, jonka likaamisesta Tuikkua varoitellaan. Ennen juhlia Tuikku kuitenkin tipahtaa kuralammikkoon kurottaessaan pientä gekkoa ja mekko sotkeutuu. Mekko on ihan pilalla ja Tuikkua harmittaa ja nolottaa. Hän ei halua kertoa kenellekään kuraisesta mekosta ja innostus tulevista juhlistakin katoaa. “Juhlamieli on tipotiessään, ja asiat ovat ihan solmussa.” Teoksen alku on ihana ja super samaistuttava, kun Tuikku herää Nigeriassa ja seinät ovat väärän väriset. Tämä tunne on meille niin tuttu! Aina kun heräsi ensimmäisinä päivinä toisessa kotimaassa, kaikki tuntui hetken aikaa vieraalta. Tuikku baban massa -kirjassa on arkinen vastoinkäyminen, johon varmasti jokainen lapsi ja vanhempi voi jollain tasolla samaistua. Kivaa on myös se, että arkinen sattumus on sijoitettu tällä kertaa Nigeriaan ja hahmot ovat lähes kaikki mustia ja ruskeita. “Tuikku nousee sängystä ja muistaa olevansa baban talossa Nigeriassa.” Tämä Tuikun tarina tuntui lyhyemmältä kuin aikaisemmat, vaikka sivumäärä on kaikissa osissa sama. Ehkä tunnelma oli vaan niin kaunis, että meitä harmitti kun se loppui. Myös se saattoi vaikuttaa, että juhlat, joita odotettiin koko kirjan ajan typistyivät vain yhteen aukeamaan. Me olisimme mielellämme lukeneet juhlatunnelmasta lisääkin. Toisaalta tarina on hyvällä tavalla yksinkertainen, kuten kaikissa Tuikku-kirjoissa. Niin pienempienkin lasten on helppo pysyä sen mukana. Kuvitus on taas yksinkertaista ja toimivaa. Värit ja erilaiset kuviot ovat todella nättejä. Tällä kertaa myös tutun pienen kissan sijaan kannessa ja kirjan sivuilla seikkailee pieni gekko. Tuikku on ihan “must have” lastenkirja jokaisen lapsen kirjahyllyyn tai päiväkodin lukunurkkaukseen! Kaikki sarjan kirjat ovat olleet todella ihania niin meidän kuin monen meidän tapahtumassa vierailevan lapsen ja aikuisenkin mielestä. Kirjoissa on juuri sitä representaatiota, jota me olemme kaivanneet etenkin pienten lasten kirjoihin. Niissä ruskea lapsi painii tavallisten lasten haasteiden kanssa, oppii ja iloitsee, ilman rasismin tuomaa painolastia. Käy kurkkaamassa aikaisempien Tuikku-sarjan kirjojen arviot: Tuikun tärkeä tehtävä, Tuikku ja pimeän mörkö ja Tuikku uskaltaa. Tuikku baban maassa, Johanna Lestelä, Otava, 2023

Etsin kesälukemiseksi romanttista fantasiaa ja löysin Nisha J. Tulin kirjoittaman new adult -teoksen Trial of the sun queen. Kyseistä teosta ei ole ainakaan vielä suomennettu, joten kuuntelin sen englanniksi. “I'm going to die, all because of a fucking bar of soap.” Trial of the sun queen alkaa lupaavasti. Päähenkilönä toimii karussa vankilassa kasvanut vahva ja omapäinen tyttö, Lor. Alussa esitellään myös päähenkilön sisarukset ja rakastaja, jotka kaikki herättivät heti kiinnostukseni. Vankilaan lukitut suhteet vaikuttivat tarpeeksi selkeiltä, mutta kiinnostavilta, enkä malttanut odottaa, että saisin tietää mitä niiden taustalla on. Harmikseni alussa esitelty miljöö ja hahmot unohdettiin kuitenkin nopeasti. Vankilassa alkaa tappelu, jonka päätteeksi äkkipikainen Lor heitetään vankilan takana olevaan metsään jonkinlaiseen kuoppaan. Kuopassa Lor yrittää selviytyä epäilyttävän pitkästä rangaistuksesta, jonka kesken hänet kuitenkin siepataan keskelle unelmien poikamies -tyyppistä kilpailua. Lor on elänyt koko elämänsä Aurora kuninkaan vallan alla vankilassa, mutta nyt hänet viedään toiseen valtakuntaan Sun kuninkaan hoviin kilpailemaan yhdeksän muun tytön kanssa paikasta kuningattarena Sun kuninkaan rinnalla. “It seemed so different from Nostraza, but as Halo clings to me and Marici’s mutilated body lies at my feet, I realize that this, too, has all been an illusion” Suunnilleen samoihin aikoihin, kun Lor saapuu Sun kuninkaan hoviin, hänestä katoaa kaikki luonne. Vankilassa koko elämänsä elänyt tyttö on varmasti hämillään ja epävarma, kun hänet yhtäkkiä isketään täysin toisenlaiseen ympäristöön, mutta minua harmitti, että alussa esitelty kiinnostava päähenkilö typistyikin yhtäkkiä naiiviksi ja persoonattomaksi. Hänen ympärillään tapahtuu kuitenkin paljon ja muut näkevät hänessä jotakin erityistä, josta lukija ei vielä ole tietoinen. Sun kuninkaan hoviin päätyneet kymmenen tyttöä joutuvat käymään läpi rankkoja haasteita taistellessaan paikasta kuningattarena ja myös Lor lähtee kilpailuun täysillä mukaan. Tyttöjen välinen kilpailu ja etäisiksi jäävät ystävyyssuhteet eivät ihan vetäneet minua mukaansa. Asetelma on myös hyvin samanlainen kuin jokin aika sitten lukemassani Valinta-kirjasarjassa ja todennäköisesti se vaikutti paljon siihen, miten suhtauduin tarinan asetelmaan. Jos en olisi juuri lukenut Valinta-kirjoja, olisi teos voinut pitää minua tiukemmin otteessaan. “I may not understand how to use a sword, but I’ve been in hundreds of fights throughout my life, and I know how to make a man twice my size weep.” Tarttuessani Trial of the sun queen -kirjaan halusin romantiikkaa ja fantasiaa, mutta jäin kaipaamaan molempia lisää. Nisha J. Tulin luomassa maailmassa on keijuja, joilla on vaikuttavia taikavoimia, mutta ne jäivät mielestäni aivan turhan pieneen rooliin. Maailmaa ja sen mekanismeja avataan muutenkin hyvin vähän. Miksi kilpailu kuningattaren paikasta ylipäätänsä järjestetään ja miksi kokelaiden on suoritettava juuri nämä tehtävät? Tarina on todella juonivetoinen ja lukijan odotetaan vain seuraavan tapahtumia ja nauttivan menosta. Tämä olisi voinut olla minulle ihan okei, jos luvattu romanssi olisi lunastanut odotukset. Sitä se ei kuitenkaan tehnyt ainakaan vielä tässä osassa. Teokselle on kuitenkin julkaistu jo jatko-osa ja sarja jatkuu senkin jälkeen vielä ainakin kahden kirjan verran. Kirjan lopussa tulee joitakin kiinnostavia käänteitä ja vaikka tämä ei itsenään ollut mikään super hyvä kokonaisuus, haluan jossain vaiheessa jatkaa lukemista kakkososaan. The Trial of the Sun Queen tuntui lähinnä asetelman ja henkilöiden esittelyltä ja minua kiinnostaakin mihin tarina etenee toisessa osassa. En jaksanut investoitua kilpailuun Sun kuninkaan hovin kuningattarena, joten mielestäni kilpailun olisi voinut ohittaa nopeammin, jotta oltaisiin päästy itse asiaan. Toivon myös, että kakkososassa päähenkilö pääsisi paremmin oikeuksiinsa, kun hän varmaan pikkuhiljaa tottuu elämään vankilan ulkopuolella. Trial of the sun queen, Nisha J. Tuli 2022

Tämä ei ole henkilökohtaista on tamperelaisen Kati Hiltusen toinen runoteos, jossa hän käsittelee muun muassa ihmissuhteita, identiteettiä ja rakkautta. Runoteoksessa käydään läpi nuoren aikuisen tunteita ja elämää. Suuri osa teoksesta on todella samaistuttavaa ja ajatuksia herättävää. Hiltusen teksti on kevyttä ja elävää, vaikka aiheet voivat olla painavampiakin. “En usko diagnooseihin uskon karanneisiin sieluihin ja kullalla korjattuihin säröihin” Tämä ei ole henkilökohtaista koostuu viidestä pitkähköstä runosta, jotka käsittelevät vähän eri teemoja. Ensimmäisissä runoissa käsitellään nuoruutta, lapsuutta ja kasvamiseen liittyviä kiemuroita. Tekstissä on paljon samaistuttavia ajatuksia nuoruudesta, mutta myös todella spesifejä ja henkilökohtaisia yksityiskohtia. Luimme runoista rakkauden kaipuuta, ulkopuolisuuden ja vaillejäämisen tunteita sekä vahvaa ystävyyttä. Puhuja tuntuu rakastuvan jokaiseen vastaantulijaan ja runoissa on paljon ihastuksen kohteiden lempeää ja ihailevaa kuvailua. Toisinaan he toimivat myös sinuna, jota runon minä puhuttelee. Jatkuvasti mukana myös on kaipuuta, himoa ja rakkautta, ja paljon alkoholia. "minä suutelin kaikkia vastaantulijoita mutta kukaan ei suudellut minua niin kuin te toisianne" Runoista ensimmäinen, joka erosi selvästi aikaisemmista oli Ruusunjuuret. Siinä keskitytään käymään läpi perhesuhteita. Tuodaan huomio sukulinjoihin ja erilaiseen rakkauteen, joka ei sekään ole yksioikoista. Puhuja pohtii, mistä hän tulee ja rakentaa siltaa perheen menneisyyden ja oman identiteettinsä välille. Samalla pelko siitä, ettei itse ehkä kuulu minnekään, on läsnä. Runossa kierrellään yhteyttä Vietnamissa asuvaan perheeseen samaistuttavilla piirteillä. Puhujalle vietnamin kieli tuntuu haastavalta ja niin myös sukulaisille soittaminen. Miksi se soittaminen aina tuntuukin niin vaikealta? "Entä jos minut rakennettiin kylkiluista jotka eivät sovi kenenkään viereen entä jos sormeni on rakennettu kurottamaan ja etsimään ei pitämään kiinni mitä jos kuihdun, pysähdyn ja silmäluomieni alla kuluu 40 vuotta?" Teoksen myötä puhuja tuntuu kasvavan ja aikuistuvan pikkuhiljaa. Viimeisissä runoissa teemoiksi nousevat myös matkustaminen ja sen kautta käsiteltävät pysyvämmät ihmissuhteet, vapaus ja pakenemisen tarve. Runoissa on eroja, mutta tyyli ja puhuja pysyvät samanlaisina. Sivuilla toistuvat myös tietyt teemat ja fraasit, sanat ja näkökulmat. Tämä tuo teokseen yhtenäisyyttä, mutta myös sulauttaa runoja yhteen. Jälkeenpäin voi olla vaikea muistaa, mikä ajatus tai mielikuva oli mistäkin. Niin kuin olettaa saattaa, aivan kaikki kappaleet eivät meitä puhutelleet, ja jossakin kohtaa teoksen lopussa Aracelis putosi hetkeksi kärryiltä. Suurimmaksi osaksi runoja oli kuitenkin mukava lukea ja pääsimme ihastelemaan kauniita sanavalintoja ja osuvia kielikuvia. Teos on myös helppolukuinen ja lähestyttävä, vaikkei runoja muuten juuri lukisikaan. Yhdellä sivulla voi olla todella vähänkin tekstiä ja yksittäisiä runoja voi saada luettua nopeastikin. Tämä on ehdottomasti runoteosten hyvä puoli ja siksi Tämä ei ole henkilökohtaista voi olla hyvä vaihtoehto, jos kaipaa jotakin lyhyttä luettavaa vaikka lukuharrastuksen aloitteluun. “Entä jos joku kysyy ensirakkaudesta en voi enää pelätä haluan elää rakkaudesta” Tämä ei ole henkilökohtaista, Kati Hiltunen, Kulttuurivihkot, 2023

Paratiisi kertoo 16-vuotiaasta Polosta, joka asuu Meksikossa, Progresson laitakaupungilla, äitinsä ja serkkunsa kanssa. Polo on tottunut pärjäämään vähällä niin, että kaikki työllä tienatut rahat menevät lähinnä vuokraan, ruokaan ja muihin pakollisiin menoihin. Myös heidän kotonaan asuva Zorayda-serkku aiheuttaa hänelle hankaluuksia ja päänvaivaa. Polo haaveilee kuitenkin paratiisista ja helpommasta elämästä. Iltapäivisin Polo lähinnä juo niin sanotun ystävänsä, Francon, kanssa, jolla riittää aina rahaa alkoholiin. Kummankaan elämä ei mene täysin siihen suuntaan kuin he haluaisivat. Polo tahtoisi muuttaa kauas omasta kodistaan, aloittaa alusta ja tulla taloudellisesti paremmin toimeen, Franco taas haaveilee naapurin rouvan naimisesta. Polo ja Franco luovat lopulta humalapäissään suunnitelman paremman huomisen toivosta. Polo on alkuun epäileväinen suunnitelman toimivuudesta, mutta Franco on valmis ryhtymään heti toimeen. Pojat suunnittelevat riskejä täynnä olevan ryöstökeikan, jonka jälkeen paluuta vanhaan arkeen ei enää ole. “Ehkä tämä olisi Pololle mahdollisuus päästä häipymään Progresosta, äitinsä luota, Zoraydan kynsistä ja paskaduunista, joka ei ollut muuta kuin tahmaista kapuamista loputtomassa mäessä.” Kummastakin pojasta sai sellaisen kuvan, että he olisivat jo täysi-ikäisiä ja hämmästyinkin aina välillä kun mainittiin heidän olevan alle 18-vuotiaita. Teos on kuvaus Latinalaisen Amerikan nuorista, joille elämä ei alun alkaenkaan ole ollut helppoa ja siitä selviytyminen vaatii nopeaa kasvua aikuiseksi. Polon ja Frankon lisäksi teoksessa käydään vähän läpi Zorayda-serkun sekä muutaman muun Pololle tutun nuoren elämää. Kirjan kerronta on sujuvaa ja kulkee hyvin eteenpäin. Teoksessa lauseet ovat paikoin todella pitkiä, mutta nämä jopa sivun mittaiset lauseet tuntuivat kuitenkin sopivan hyvin tähän teokseen. Kirjassa ei tavallaan tapahdu mitään vaan enemmänkin seurataan Polon ajatuksia elämästä, perheestä sekä rahasta ja käydään läpi Polon ja Francon keskusteluja. "Ensimmäistä kertaa helvetin pitkään aikaan hän tunsi olevansa onnellisesti humaltunut, ei hiprakassa eikä vain sinnepäin niin kuin yleensä, vaan syvästi, melankolisesti päihtynyt, vajonnut kuin sikeään horrostilaan, joka hetkittäin esti häntä seuraamasta läskin kertomuksen punaista lankaa.” Kieli on paikoin todella kovaa ja rajua, joka itselleni aina aika ajoin särähti korviin. Latinalaisessa Amerikassa jotkut puhuvat todella ronskisti käyttäen paljon irvokkaita kirosanoja täytteenä omassa puheessaan. Tämän tyylinen kieli varmasti toimiikin paremmin espanjaksi, mutta etenkin suomennoksessa kieli tuntui todella voimakkaalta. Paratiisi ei ole nimensä mukaisesti kaikkein kevyin kirja, mutta yltäkylläistä mässäilyä poikien kurjuudesta ei onneksi ollut. Kirjassa on kuitenkin joitain todella rivoja ja rajuja seksuaalisia ilmauksia sekä kohtauksia kirjoitettu auki, mitkä eivät ehkä ole kaikkein mielekkäintä luettavaa. Paratiisi, Fernanda Melchor, Aula & Co, 2023 Suomentanut Emmi Ketonen Espanjankielinen alkuteos: Páradais

Sarah, Afrikan laulujen lapsi on kuvakirja, jossa on vähän tekstiä. Kirjaa suositellaan 6-vuotiaille ja sitä vanhemmille lapsille, mutta selkeän ja kauniin kuvituksensa vuoksi, sitä voi olla kiva selailla nuoremmankin lapsen kanssa. Myös tarina on yksinkertainen ja kirjan mukana on helppo pysyä. Sarah on 10-vuotias lapsi, joka haaveilee laulamisesta suurelle yleisölle niin kuin hänen isänsäkin tekee työkseen. Teoksessa Sarah esittelee lukijalle perheensä ja kotikylänsä, ja kuvaa sitten elämäänsä, johon kuuluu isosti muun muassa musiikki ja unelmointi. Kirjassa kuvataan perheen tärkeyttä Sarahin näkökulmasta ja se välittyy lämpimästi lukijallekin. Erityisen tärkeäksi perheenjäseneksi näyttäytyy hänen isänsä, joka on toisinaan pitkiäkin aikoja poissa kotoa työnsä takia. Tarinassa kuvataan kauniisti isän ja tyttären välistä suhdetta, jota lujittaa etenkin jaettu rakkaus musiikkiin. Sarah myös kaipaa paljon isäänsä tämän poissaollessa ja puhuu kaipuustaan osuvasti. "Suurin ikävä minulle tulee silloin kun haluaisin kertoa isälle jonkin tärkeän asian, eikä hän olekaan täällä. Kun isä tulee kotiin, haluaisin pitää hänet kokonaan itselläni." Teos sijoittuu Sarahin rakkaaseen kotikylään, Ombeyn kylään, joka sijaitsee Keniassa. Sarah kertoo kylän Luo-heimosta ja jakaa palasia heidän tavoistaan ja tottumuksistaan. Jokaisella sivulla on väliotsikko, josta näkee heti, mihin sivun teksti keskittyy: Sarah, isä, äiti, kyläjuhla, Ombeyn kylä, savimaja ja paljon muita. Kirjasta löytyy myös muutama laulu, joista yhden on kirjoittanut Sarahin isä tyttärelleen. "Rakastan laulamista, laulan aina ja kaikkialla. Unelmoin siitä, että jonain päivänä laulan monille ihmisille ja kosketan heitä äänelläni." Kuvitus on upean värikästä ja koko sivun kokoisia kuvia on mukava selailla. Teoksessa on myös juuri sellaista representaatiota, jota me olemme kaivanneet ja toivoneet. Lastenkirjasta löytyy arkisia asioita, ilman rasismin tuomaa painolastia. Isän aktiivinen ja positiivinen rooli on myös virkistävä asia teoksessa. POC-lukupiiri hankkeen myötä lukemissamme teoksissa isien ja yleisemmin myös miesten rooli on turhan usein ollut negatiivinen ja niukka. Olemme kaivanneet positiivista representaatiota etenkin mustista miehistä ja isistä, ja tästä teoksessa sitä ainakin löytyy. "Tykkään iltaisin katsella tulikärpästen leikkiä ja loistavia tähtiä taivaalla. Yksi tähdistä loistaa kauniimmin kuin muut. Isä sanoi minulle, että silloin kun hän on poissa kotoa, tähti yhdistää meitä." Sarah kertoo myös kauniisti unelmista ja unelmoinnin tärkeydestä. Osa Sarahin unelmista toteutuu jo kirjan aikana ja hän on jo heti keksimässä uusia unelmia. Kirjan avulla voi hyvin keskustella lasten kanssa myös heidän unelmistaan ja lopusta löytyykin kysymys “Mikä on sinun unelmasi?”. Kirja löytyy suomeksi ja englanniksi, mikä on tietysti hienoa. Näin mahdollisesti useampi lapsi voi päästä käsiksi tähän teokseen. POC-lukupiirin tapahtumissa voi päästä tutustumaan englanninkieliseen versioon: Sarah, African Child of a Thousand Songs. Sarah, Afrikan laulujen lapsi, Sarah Onditi & Satu John, Reuna, 2023 Englanninkielinen painos: Sarah, African Child of a Thousand Songs, 2023 Kuvitus Aino Papinniemi

Minuutin mittainen ikuisuus on nuorille aikuisille suunnattu säeromaani, jonka me meinasimme ensimmäisellä kerralla lukea yhdeltä istumalta, ja jonka pariin olemme palanneet useasti myös sen jälkeen. Tarina kertoo 15-vuotiaasta Willistä, jonka veli tapetaan kirjan alussa. Will ja hänen äitinsä surevat tapausta, mutta Will on oppinut noudattamaan sääntöjä, joiden mukaan murhat tulee kostaa. Will löytää aseen veljensä huoneesta ja piilottaa sen housujensa takaosaan paidan alle. Seuraavassa hetkessä hän nousee hissiin ja kohti kohtaloaan. Hississä hän kohtaa sekalaisen joukon ihmisiä, jotka venyttävät keskusteluillaan yhden hissimatkan koko kirjan mittaiseksi kokonaisuudeksi. “Pysy paikoillas, kuiskasin sille. Pysy vahvana, kuiskasin itselleni.” Henkilöidet tunteet välittyvät aidosti kirjan sivuilta, tunnelma on odottava ja pitää otteessaan. Juoni on vetävä ja säeromaanimuoto toimii todella hyvin. Tekstillä leikitellään ja jollakin sivulla saattaa olla vain muutama sana. Säeromaanimuoto tekeekin teoksesta myös kevyemmän, kun tekstiä on reilusti vähemmän kuin perinteisissä romaaneissa. Kirja on suunnattu nuorille aikuisille, mutta aihe on aika rankka. Rankoilla asioilla ei kuitenkaan liiaksi mässäillä. Tunnelmat kiertävät enemmän henkilöiden ajatuksissa, tunteissa ja mietteissä. “Hetkeä myöhemmin levitti kätensä tarjoten eliniän mittaista halausta.” Teos on meidän mielestämme kirjoitettu kaiken ikäisille kiinnostavasti ja olemmekin lukeneet tätä monissa järjestämissämme lukupiireissä, joissa se on suurimmaksi osaksi saanut ihastuneen vastaanoton. Minuutin mittainen ikuisuus on vetävä ja ihastuttava kokonaisuus, joka uppoaa varmasti myös sellaisille lukijoille, joilla lukemiseen on tullut pitkä tauko tai ei ole sitä oikeastaan edes koskaan harrastanut. “Ja sit se tapahtu. Se veti aseen mun vyötäröltä. Ja laitto sen mun ohimolle.” Minuutin mittainen ikuisuus, Jason Reynolds, Otava 2021 Suomentanut Niko Toiskallio Alkuperäiskielinen alkuteos: Long way down, 2017

Akissi: Cat invasion on englanninkielinen lapsille suunnattu sarjakuvateos, joka valloitti meidän sydämet. Sarjakuva kertoo Akissi-nimisestä tytöstä, joka tekee kepposia ja elää elämäänsä Norsunluurannikolla pienessä kylässä. Teos koostuu useammasta lyhyestä tarinasta, joissa seikkailee Akissi välillä yhdessä veljensä tai muiden kylän lasten kanssa. Jokaisen tarinan lopussa on aina pieni opetus ja tarinat ovat täynnä pientä arkista huumoria. Akissi on aika villi tapaus ja kun hän saa päähänsä jotakin, sen hän myös toteuttaa, miettimättä seurauksia sen enempää. “Nobody wants to give me a little sister, and when I pick up babies from outside, I get in trouble…” Akissi sai meidät molemmat nauramaan ääneen ja oli ihana uppoutua pienen Akissin tempauksiin ja mielen liikkeisiin. Huomasimme myös onneksemme, että Akissi-sarjaa on useampiakin osia ja hänen tarinansa jatkuu. Odotamme innolla, että pääsisimme näihin käsiksi, mutta harmillisesti Helmet-kirjastoista löytyy vain tämä kyseinen teos englanniksi ja ruotsiksi. Suomeksi teoksia ei ole käännetty lainkaan. Akissi on Marguerite Abouetin luoma hahmo ja kirjailija onkin meille tuttu jo Aya-sarjakuvista, joiden tunnelma ja huumori vei meidät jo aikaisemmin mukanaan. Sama ilo ja aitous välittyy Akissinkin seikkailuista, mutta huumori on vielä enemmän läsnä tässä ihastuttavassa teoksessa. Vaikka teos onkin lapsille suunnattu, toimii se mielestämme todella hyvin myös aikuisille tai vaikka yhdessä lasten kanssa luettavaksi. Akissi: Cat invasion, Marguerite Abouet, 2013 Kuvittanut Mathieu Sapin

Tartuin Nicola Yoonin nuorille suunnattuun romaaniin Aurinko on tähti, koska tykkäsin niin paljon saman kirjailijan novellista Blackout novellikokoelmassa. Harmikseni tämä ei kuitenkaan imaissut minua ihan samalla tavalla mukaansa. Tarina sijoittuu Yhdysvaltoihin ja kertoo Natashasta, jonka perhe on juuri saanut karkotuspäätöksen Jamaikalle. Natasha käyttää viimeisen päivänsä Yhdysvalloissa yrittäen estää perheensä karkotuksen, mutta törmääkin New Yorkin kaduilla Danieliin, runopoikaan, joka uskoo, että heidät on tuotu yhteen kohtalon toimesta. "Kaikki jäävät junasta, ja tunnelma on jossakin helpotuksen ja kiukun välillä. Kaikilla on kiire jonnekin. Jumalan etsiminen ei nyt mahdu aikatauluihin." Kirja kuvaa Natashan ja Danielin yhteistä päivää vuorotellen molempien näkökulmasta. Vaikka heidän tarinansa saa hätkähdyttävän hellyyttäviä käänteitä ja kutkuttavan kiihkeitä tuokioita, en päässyt kunnolla sisälle tähän rakkaustarinaan. Heti kättelyssä Daniel on paljon kiinnostuneempi Natashasta kuin Natasha Danielista. Natasha tuntuu yrittävän vaan päästä Danielista eroon, kun taas Daniel ei haluaisi millään jättää tyttöä rauhaan. Kirjaa lukiessa tuli olo, että voisiko Daniel nyt vain jo luovuttaa ja lakata häiritsemästä Natashaa, kun Natasha ei selkeästi ole kiinnostunut. Tämän jälkeen yhtäkkisesti syttyneeseen molemminpuoliseen rakkauteen tuntui vähän vaikealta heittäytyä. "Kun avaan silmät, näen Danielin tuijottavan minua. Hän kumartuu eteenpäin niin, että tuolin kaikki neljä jalkaa ovat taas maassa. 'Entä jos sanoisin, että voisin saada sinut rakastumaan itseeni tieteellisesti?' 'Olisin pilkallinen', minä vastaan. 'Hyvin pilkallinen.'" Kirjassa on kuitenkin hyviä ajatuksia ja aitoja haasteita, joiden kanssa nuoret kamppailevat ja etenkin Natashan hahmo oli virkistävän monipuolinen ja samaistuttava. Teoksessa on hauskasti myös välikappaleita, jotka rikkovat Natashan ja Danielin tarinaa kertomalla jonkun sivuhahmon päivästä, motiiveista tai elämäntarinasta tai jopa tietoiskumaisesti jostakin käsillä olevasta asiasta, kuten hiuksista. Välikappaleet saattoivat olla jopa lempiasiani kirjassa ja onneksi niitä olikin reilusti! Vaikkei teos nyt ihan lempikirjakseni yltänyt, niin enpä jättänyt sitä keskenkään. Kai sekin siis jostain kertoo! Aurinko on tähti, Nicola Yoon, Tammi, 2019 Suomentanut Helene Bützow Alkuperäiskielinen alkuteos: The sun is also a star, 2016

Poika ja perhostunne jatkaa Ronin tarinaa ja on itsenäinen jatko-osa Jani Toivolan ensimmäiselle lastenkirjalle Poika ja hame. Ronilla alkaa kesäloma, mutta hänen täytyy lähteä viikoksi mummon kanssa maalle, mikä ei oikein houkuta Ronia. Hän oli suunnitellut paljon tekemistä loman ajaksi naapurissa asuvan ystävänsä Pinjan kanssa ja nyt harmittaa, ettei suunnitelmia pääsekään heti toteuttamaan. Matka Villa Kerttulan maatilalle paljastuu kuitenkin nopeasti olevan Ronin mieleen, kun hän tapaa siellä samanikäisen Timon. Roni ja Timo viettävät seuraavan viikon tiiviisti yhdessä ja Timon kanssa Ronin mahassa alkaa tuntua jännältä, erilaiselta kuin Pinjan kanssa ollessa. Ronista tuntuu kuin olisi perhosia mahassa. “Hänestä tuntuu, ettei hän ole eläessään nähnyt mitään niin kaunista. Niitty on kuin irtokarkeista tehty meri.” Teoksessa käsitellään suuria tunteita, keskustellaan ihastumisesta ja rikotaan oletusta heteronormatiivisuudesta. Ronilla on myös monta välittävää aikuista ympärillään, joilta hän voi pyytää apua hämmennysten keskellä. Ihastumista, epävarmuutta ja muita tunteita käsitellään lempeästi ja ikätasolle sopivasti. Saara Obelen kuvitus on taas kerran ihanan värikästä ja leikkisää. Kesän tuntu on käsinkosketeltavaa kirjan sivuilta. Äänikirjanakin kirja toimii hyvin Jani Toivolan itsensä lukemana. Ilman kuvituksiakin tarina tuo Villa Kerttulan maatilan elävästi lukijan mieleen. "Roni miettii, että lato on ihana paikka syödä aamiaista. Ja Timo on maailman paras aamupalakaveri." Poika ja perhostunne, Jani Toivola, Otava 2022 Kuvittanut Saara Obele