HAKU

I am brown -kirjassa seikkailee ruskea nuori tyttö yhdessä monen muun ruskean ja mustan hahmon kanssa. Kirjassa käydään läpi lyhyin lausein, mitä kaikkea kirjan lapset ovat. Millaisia erilaisia hiuksia heillä on, missä päin maailmaa ja millaisissa taloissa he asuvat, missä he ovat hyviä ja mitä kieliä he puhuvat. "l am brown I am beautiful I am perfect" I am brown -kirjassa ei ole selkeää tarinaa tai alkua ja loppua. Jokaisella aukeamalla keskitytään yhteen teemaan muutamalla lauseella ja näyttävällä kuvituksella, jota voikin jäädä toviksi tutkiskelemaan. Lasten ilmeet on valloittavia, ja tätä ihanaa kuvitusta voikin olla kiinnostava vain selailla, vaikka ei tekstiä vielä osaisikaan lukea. Kirjassa on ihanan vaivatonta representaatiota, jota me ainakin olisimme kaivanneet jo lapsina. Mustuuteen ja ruskeuteen liittyviä asioita käsitellään positiivisesti ja ilman rasismin tuomaa painolastia. Kirjassa tuodaan hienosti esiin se, kuinka mustat ja ruskeat lapset ovat keskenään todella erilaisia, pitävät eri asioista ja toisaalta myös kykenevät kaikkeen. Teoksesta ei löydy yhtäkään valkoista hahmoa ja onkin todella ihanaa saada kokonainen kirja ihan vain meille. Uskontoja ja uskoakin käsitellään positiivisesti yhdellä aukeamalla. Siinä tuodaan esiin se, kuinka moniin eri asioihin lapset uskovat ja toisaalta myös se, että ei välttämättä tarvitse uskoa mihinkään. Näin isojenkin aiheiden lisäksi kirjasta löytyy aukeamia, joissa keskitytään ihan vain kiinnostuksen kohteisiin, lasten kykyihin ja vaikka haave ammatteihin. “I am amazing I am YOU” Kirjaa ei valitettavasti ole suomennettu, ainakaan vielä. Me suosittelemme teosta kuitenkin lämpimästi ihan vaikka vain upean kuvituksen ja representaation vuoksi. I am brown, Ashok Banker, 2020 Illustrated by Sandhya Prabhat

Bedtime Bonnet kertoo päiväkoti-ikäisestä mustasta tytöstä, jonka bonnet on hukassa juuri ennen nukkumaan menoa. Kirjassa etsitään kadonnutta bonnetia ja samalla seurataan muiden perheenjäsenten päivittäisiä hiusrutiineita. “In my family when the sun goes down, my family`s hair goes up!” Kirjassa on ihanan vaivatonta representaatiota, jota me olisimme kaivanneet jo lapsina. Mustuuteen ja ruskeuteen liittyviä asioita, esimerkiksi hiuksia, käsitellään positiivisesti ja ilman rasismin tuomaa painolastia. Tekstit ovat lyhyitä ja ytimekkäitä. Kirjassa on huumoria ja välittämistä perheenjäsenten välillä. Nuoren mustan tytön bonnetin etsinnöissä käydään läpi minkälaisia erilaisia hiuksia ja hiustyylejä perheenjäsenillä on. Perheestä löytyy suoraa, kiharaa, rastoja ja lettejä. “Daddy’s hairbrush makes rows of black waves appear.” Lopulta bonnet löytyy yllättävästä paikasta ja päästään rauhallisin mielin nukkumaan. Seuraavana aamuna sitten taas seurataan kuinka jokainen perheenjäsen laittaa oman tukkansa päivää varten valmiiksi ja lähtee liikenteeseen. Laaja representaatio mustista hiuksista on todella tervetullutta, sillä sitä on aikaisemmin löytynyt niin vähän. Kirjasta voikin hyvin poimia inspiraatiota myös omiin hiuksiin ja niiden laittamiseen. “My brother shakes out his lovely locs.” Kirjaa ei valitettavasti löydy suomeksi ainakaan vielä. Kuvitukset teoksessa ovat kuitenkin niin ihania, että tätä voi olla kiva vain selaillakin, vaikka ei tekstiä vielä osaisikaan lukea. Kirjan voi ostaa myös pahvisivuisena etenkin perheen pienimmille. Bedtime Bonnet, Nancy Redd, 2022 Illustrated by Nneka Myers

Saimme Mintie Dasin Kuolleetkin Ghostaa -kirja tuoreeltaan suommennettuna arvostelukappaleena jo kesällä 2021 ja innostuimme siitä jo silloin. Takakannessa luvattu taika ja mysteeri innosti meitä tarttumaan teokseen heti. Tarinan alussa kuvataan kuitenkin paljon rasismia ja kiusaamista päähenkilön kaveriporukassa ja kirja jäi siksi meiltä molemmilta silloin kesken. Tämän vuoden alussa Aracelis tarttui kirjaan uudestaan ja kehujen myötä myös Téri innostui antamaan kirjalle uuden mahdollisuuden. Nyt olemmekin todella iloisia siitä, että päätimme jatkaa tämän upean tarinan lukemista! Kuolleetkin Ghostaa -nuortenkirjan päähenkilö, Violet, on lukiolainen nuori, joka asuu isänsä kanssa pienessä kaupungissa Yhdysvalloissa. Ensimmäiset vuodet elämästään Violet on asunut Intiassa, mutta ei juuri muista aikaansa siellä. Hän on tottunut tuntemaan itsensä ulkopuoliseksi kaupungissa, jossa hän on lähes ainoa ruskea tyttö. Violetilla on taikavoimia ja hän näkee kuolleita sukulaisiaan. Hän on perinyt voimansa jo menehtyneeltä äidiltään ja Assaami soturikuningattarilta. Hän ei kuitenkaan ole siitä kovinkaan iloinen, sillä hän haluaisi olla vain tavallinen nuori ja sulautua joukkoon. “Me emme ole samanlaisia tai identtisiä, me olemme yhtä. Nimeni on Violet Choudhury, olen ikiaikaista kuninkaallista sukua alenevassa polvessa. Niinä päivinä kun Intia oli jumalien ja maharachien luvattu leikkikenttä sukuni naiset olivat kuningattaria, Aiedeoja.” Kun koulun huutosakin johtaja kuolee mystisesti hänestä julkaistun seksivideon jälkeen, Violet joutuu tahtomattaan selvitystyön keskelle ja vastatusten voimiensa kanssa. Hän myös tapaa erikoisen henkilön, josta Violet ei ole varma onko tämä ystävä vai vihollinen. Violetin seikkailu on hieno yhdistelmä kiinnostavaa murhamysteeriä, fantasiaa ja pienen kaupungin ihmissuhdedraamaa. Me olimme vaikuttuneita siitä, miten moniulotteisia hahmoja Mintie Das on onnistunut luomaan ja kuinka koukuttavaksi teoksen juoni kehkeytyi. Kannattaa kuitenkin huomioida, että teoksessa kuvataan väkivaltaisia kohtauksia. “Minäkin pelkään ja tiedän etten ole ainoa. Me kaikki pelkäämme niin kovasti näyttää todellista minäämme, että käännymme toisiamme vastaan aina kun saamme tilaisuuden.” Me kuuntelimme kirjan Rebekka Kuukan lukemana ja täytyy vielä erikseen kehua lukijaa, jonka ääni sopi mielestämme todella hyvin Violetille! Kuolleetkin Ghostaa, Mintie Das, Into, 2021 Suomentanut Kristiina Vaara Englanninkielinen alkuteos: Brown Girl Ghosted, 2021

Mun väri, sun väri on lastenkirja, jonka avulla päiväkoti-ikäisten kanssa voi jutella rodusta ja rasismista. Näiden teemojen rinnalle on otettu tärkeänä myös oman itsetunnon kasvattaminen ja tukeminen. Heti alkuun pohdimme vähän kirjaan valittuja termejä. Meidän mielestämme on ihan hyvä asia, että lapsille puhutaan asioista samoilla termeillä, kuin millä yleinen keskustelu myös käydään, vrt. rotu. Tosin termiä ei meidän mielestämme ihan avattu tarpeeksi ja tämä vaatiikin aikuiselta todennäköisesti lisää termin käsittelyä lapsen kanssa. Meitä jäi kuitenkin mietityttämään teoksen nimi Mun väri, sun väri. Alkuperäiskielellä teoksen nimi on My skin your skin, joka olisi meidän mielestämme toiminut hyvin myös suoraan suomennettuna: Mun iho, sun iho. Outo käännös laittaa pohtimaan, onko suomennoksen kanssa konsultoitu mustia ja ruskeita tyyppejä vai unohtuiko se kokonaan. Kirjan sisältö on kuitenkin kehuttava. Teoksessa selitetään selkeästi ja lapsentasoisesti erilaisuutta, painotetaan erilaisuuden ihanuutta, selitetään ja tuomitaan rasismi ja jopa neuvotaan miten puuttua tai reagoida siihen. Oli myös ihana nähdä, miten lapsen itsetunnon kasvattaminen oli tuotu isoksi osaksi sisältöä. Lasta kannustetaan ylpeyteen omasta kulttuuristaan, taustastaan, ulkonäöstään ja erilaisuudestaan ja me uskomme, että se on erittäin tärkeä osa rasismi- ja antirasismi kasvatusta etenkin mustille ja ruskeille lapsille. Teoksen lopusta löytyy myös lyhyt sanasto. “Mutta jos opit tunnistamaan rasismia etkä ummista silmiäsi, autat jo sen pysäyttämisessä. Sitä sanotaan rasisminvastaisuudeksi eli antirasismiksi.” Kirjassa on paljon kuvia, värikkäitä sivuja ja isolla överisti kirjoitettuja “rasismi on väärin”-kylttejä, jotka meitä aluksi huvittivat, vaikka ovatkin varmasti toimivia. Teoksessa tuodaan myös esille se, että mustat ja ruskeat lapset voivat olla ihan mitä tahansa ja aikuisina tehdä mitä tahansa, mikä etenkin pienille mustille ja ruskeille lapsille on tärkeää representaatiota. Téri luki kirjaa 6-vuotiaan lapsensa kanssa ja he saivat pitkän keskustelun jo vain kirjan kantta katsellessa. Kirjaa he lukivat hiljalleen eteenpäin, koska joka sivulta syntyi paljon keskustelua. Oli ihana huomata kuinka lapsi innostui keskustelemaan kirjan teemoista ja pohti pitkään kirjan kysymyksiä. “Emmekö olekin onnekkaita, kun tunnemme niin monia ihmisiä, jotka ovat erilaisia kuin me itse?” Kirja on suunnattu päiväkoti-ikäisille, mutta aukeaa varmasti paremmin tai ainakin keskustelua syntyy luultavasti enemmän vähän vanhempien päiväkotilaisten kanssa. Kirja on kuitenkin hyvä työkalu jo nuoremmillekin ja näistä teemoista on tärkeä alkaa puhua jo pienempienkin lasten kanssa. Niin oppiminen vanhemmallakin iällä tulee luontevammin. Tämä kirja ei ole täydellinen, mutta se on hyvä pohja keskustelulle lapsen kanssa. Lukiessa mekin vain mietimme, että olisipa meillä ollut tällainen kirja lapsina! Muistutus: Vaikka tämä on hyvä kirja löytyä vaikka omasta kirjahyllystä, on tärkeää, ettei tämä ole hyllyn ainoa teos, jossa näkyy mustia ja ruskeita hahmoja. Mustia ja ruskeita hahmoja tulee löytyä kaikenlaisista tarinoista, eikä vain rasismi-teeman alta. Mun väri, sun väri; rodusta, antirasismista ja itsetunnosta, Laura Henry-Allain MBE, Otava, 2023 Suomentanut Tarja Kontro Englanninkielinen alkuteos: My skin Your skin, 2021

Tracy Deonnin Legendborn on nuorille aikuisille suunnattu fantasiateos ja The Legendborn Cycle -trilogian ensimmäinen osa. Kirja ammentaa Kuningas Arthurin legendasta, mutta siihen on yhdistetty taidokkaasti paljon muutakin, ja taru on kuljetettu Yhdysvaltoihin. “A historic secret society. My mind flies to robes and chants and rituals in catacombs, but before I can keep researching, my fathers calls.” Bree Matthews on 16-vuotias musta nuori opiskelija, jonka äiti on menehtynyt vain pari kuukautta aikaisemmin. Kirjan alussa Bree muuttaa yhdessä ystävänsä kanssa yliopistoon, joka on sama, jota myös hänen äitinsä kävi aikanaan. Heti yliopistolle saavuttuaan Breelle selviää, että hänen äitinsä kuolema ei ehkä ollutkaan pelkkä onnettomuus. Lisäksi kampuksella pyörii kummallinen salaseura, joka liittyy ainakin jollakin tavalla hirviöihin ja taikavoimiin, joista Breekin saa heti näytteen. “I decide we're playing a strange sort of game, he and I. Each searching for the knowledge that the other has before we reveal any more of our own. I know why I want his answers, but I don’t know yet why he wants mine.” Bree joutuu pian yliopistolle muutettuaan vaikeuksiin ja outojen tapahtumien todistajaksi. Selvittäessään, mistä kampuksella on kyse, hän tutustuu Nickiin, jonka avulla hän pääsee kurkistamaan yliopiston salaseuraan ja heidän ihmeelliseen maailmaan. Salaseuran maailma on täynnä vaaroja, mutta myös salaisuuksia, jotka voivat paljastaa lisää Breen äidin kuolemasta. “We don't hunt the demons just to hunt them. We don't do it because we like it, no matter what other chapters say. We do it to protect humanity.” Meidän lukupiirissämme osalla jäi kirja lukematta, mutta ne jotka lukivat teoksen loppuun asti, pitivät siitä paljon ja saimme tapaamisessakin innostuneen keskustelun aikaiseksi. Teos alkaa hitaasti ja olimme kaikki samaa mieltä siitä, että monista hahmoista oli vaikea kiinnostua. Teoksessa on paljon sivuhahmoja, joista iso osa tuntui jopa turhilta. Alussa tulee myös niin paljon pintapuolista infoa legendasta, että sitä voi olla vaikea sisäistää. Vaikka alku on hidas, suunnilleen puolessa välissä teosta kaikki alkaa tapahtua samaan aikaan ja odotus palkitaan. Nerokkaita käänteitä ja upeita paljastuksia alkaa tulla nopealla syötöllä. Jollekin lukijalle käänteitä saattaa olla jopa liikaa, mutta vauhdikkaasta juonesta nauttiville loppu toimii erinomaisesti. Kirjan taistelukohtaukset, jotka olivat onneksi lyhyitä, olivat meidän mielestämme tylsiä ja hieman sekavia. Sen sijaan teoksessa käsitellään hienosti surua ja taikaa sekä kiedotaan kiinnostavasti menneisyys ja nykyaika. Sivuilta on myös luettavissa paljon tärkeää yhteiskuntakritiikkiä, joka sidotaan hyvin tarinan tapahtumiin. “The memories threaten to suffocate me, just like the ones from the night my mother died.” Meidän lukupiiristä ne, jotka lukivat teoksen loppuun asti, ovat jo innolla tarttumassa kakkososaan. Harmittelimmekin jo etukäteen sitä, että trilogian päätösosaa täytyy odottaa vielä ainakin ensi vuoteen. Suomennettu näitä ei ole vielä lainkaan, mutta toivottavasti tulevaisuudessa näinkin olisi! Legendborn, Tracy Deonn, 2020

Törmäsin sattumalta viime syksynä Jason Reynoldsin kirjoittamaan kirjaan Miles Morales: Spider-man ja yllätyin, etten ollut kuullut kyseisestä kirjasta ollenkaan. Kyseinen teos on suomennettu, vaikka nimi onkin englanniksi. Olen lukenut aikaisemmin Jason Reynoldsilta Minuutin mittainen ikuisuus -säeromaanin ja nähnyt Miles Moralesista kertovan animaatioelokuvan. Tykkäsin näistä kummastakin kovasti ja halusin tästä syystä lukea myös tämän kirjan. “Miles kääri naamionsa auki otsansa ja silmiensä yli. Hetkeksi tuli pimeää. Sitten hän asetti silmäreiät leukansa yli. Hän katsoi itseään peilistä. Hämähäkkimies.” Miles Morales: Spider-man kertoo yliopistoa aloittelevasta nuoresta mustasta pojasta, jolla on yliluonnollisia hämähäkkimiehen voimia. Miles asuu parhaan ystävänsä kanssa samassa huoneessa yliopiston asuntolassa ja hän yrittää tehdä myös vaikutuksen ihastukseensa koulun tapahtumissa, eli hän elää muuten normaalia nuoren arkea. Milesillä on hankaluuksia joidenkin yliopiston kurssien sekä yhden koulun opettajan kanssa. Hänen tulee tehdä lisätehtäviä koulua varten ja tämän kaiken lisäksi hänen hämähäkkivaistonsa on alkanut temppuilemaan. Koulussa alkaa samaan aikaan tapahtua kummia ja Miles on entistäkin suuremmissa ongelmissa. Hän saa myös yllätyksellisen kirjeen tuntemattomalta, joka haluaa tavat hänet kasvokkain. “Jos Milesin vanhemmat olisivat tienneet hänen viettäneen aikaa Aaron-sedän kanssa, hän olisi joutunut loppuiäkseen kotiarestiin.” Jason Reynoldsin teksti alkaa todella hitaasti ja minulla kesti hetki päästä kunnolla mukaan juoneen. Loppua kohden alkaa kuitenkin tapahtua ja kertomus tiivistyä aivan uudella tavalla. Milesin suhteet ystäväänsä ja vanhempiinsa ovat ihania, ja on kiva, että nuoren miehen hyvät ihmissuhteet tulevat selvästi esille kirjassa. Olisin kaivannut nopeatempoisempaa tarinaa jo alusta asti, mutta tykkäsin silti kokonaisuudesta ja voin suositella sitä. Englanniksi Jason Reynoldsilta on tulossa toukokuussa uusi Miles Moralesin tarinaa jatkava kirja, mutta se tulee ilmeisesti olemaan sarjakuvamuodossa. Miles Morales: Spider-man, Jason Reynolds, Tammi, 2022 Suomentanut Antti Hulkkonen Englanninkielinen alkuteos: Miles Morales: Spider-man, 2017

Lolan suuri salaisuus kertoo pienestä ja vauhdikkaasta Lolasta, joka viettää päivän puron rannalla vain hiukset seuranaan. Lolaa yksinolo ei haittaa, sillä hänellä on aina seuraa, kunhan hiukset vain ovat mukana. Lolan hiukset osaavat nimittäin puhua. “Lolan hyräillessä Tukka sukeltaa pinnan alle ja innostuu polskimaan kuin pieni delfiini. ‘Nyt kieputaan ja kiharrutaan’ se huudahtaa.” Tarina alkaa vauhdikkaasti Lolan kiitäessä keittämään kaakaota äidin vielä nukkuessa. Hän säntää myös retkelle äidiltä salaa ja unohtaa samalla eväät kotiin. Teoksen kuvitus on värikästä, mukaansatempaavaa ja yksityiskohtaista. Téri luki teosta myös 6-vuotiaan lapsensa kanssa, joka innostui heti siitä, että Lolalta näytti puuttuvan yksi hammas. Teksti on soljuvaa ja leikkisää ja kuljettaa tarinaa vauhdikkaasti eteenpäin. Kirja keskittyy pääosin Lolan ja hänen hiustensa suhteeseen. Lolan hiukset ovat eläväiset, hauskat ja huolehtivaiset. Ne vain haluavat olla vapaat ja puhtaat. Hiukset kuitenkin takertuvat kaikkialle ja likaantuvat päivän touhuissa. Lopuksi niistä kuitenkin kehkeytyy Lolan oma upea taideteos. “Lola peilailee ihastellen luomustaan. Tukka on valtoimenaan ja täynnä kukkia ja kimaltavia kiviä.” Lola asuu Söpölän kaupungissa ja on siellä ilmeisesti ainoa afrotukkainen asukas. Kirjassa sivutaan lyhyesti sitä, kuinka representaatiota löytyy kotiin toimitetusta lehdestä. Myös tästä kuusivuotias lukija innostui ja alkoi heti pohtimaan, kuka omasta perheestä näyttää keneltäkin. Kirjan lopussa Lolan äiti pelottelee tulipalolla, joka saattaisi syttyä kun Lola keittää yksin kaakaota hellalla. Tämä tuntui meistä turhalta pelottelulta. Vaikka ajatus on tietysti muistuttaa varovaisuudesta, olisi sen meidän mielestämme voinut tuoda esille vähän hellemmin. “Hän yrittää pakottaa hiuksia takaisin leteille. Tukka taistelee vastaan ja koettaa karata sormien välistä.” Térin 6-vuotias lapsi tykkäsi kirjasta todella paljon. Lapsi ihasteli etenkin puhuvia hiuksia ja vertasi niitä paljon omiin mielikuvituskavereihinsa. Mielikuvitusystävä saattaakin olla samaistuttava tekijä monellekin pienelle lukijalle. Térin lapsi toivoi omienkin hiustensa puhuvan, vaikka haluaisi niiden silti suostuvan letille, etteivät ne sotkeentuisi kaikkeen. Lola Odusoga on halunnut kirjoittaa positiivisen tarinan afrohiusten ympärille ja tuoda parempaa representaatiota ruskeille ja afrohiuksisille lapsille. Etenkin kun kirjan taustalla on ollut tärkeä pyrkimys moninaisempaan representaatioon, yllätyimme siitä, ettei teoksen kuvittajaksi oltu valittu ruskeaa tai afrohiuksista taiteilijaa. On kuitenkin ihana nähdä, että tällaisia lastenkirjoja tulee pikkuhiljaa enemmän ja suomalaiset mustat ja ruskeat lapset saavat parempaa ja laajempaa representaatiota! Lolan suuri salaisuus, Lola Odusoga, WSOY, 2023 Kuvittanut Saara Obele

Kunokamut – Uusia tuulia on suoraa jatkoa Kuonokamut – Tytöt kuin tuulispäät -sarjakuvalle. Ensimmäisen osan tapahtumat kuitenkin kerrataan lyhyesti heti sarjakuvan alussa, joten mukaan voi hypätä helposti, vaikka Työt kuin tuulispäät olisikin jäänyt lukematta. Uusia tuulia jatkaa siis tarinaa kolmesta ystävyksestä, Mindystä, Gabbystä ja Priyasta, jotka jakavat rakkauden eläimiin. Tytöillä on yhteinen koirien ulkoilutusta tarjoava yritys VUHH, ja toistaiseksi niin yrityksellä kuin ystävysporulallakin on kaikki hyvin. “Olemme siis aika erilaisia Mutta meitä yhdistää yksi asia: olemme hulluina eläimiin!” Ensimmäisen osan kertojana toimi Gabby, ja tarinaa vietiin eteenpäin etenkin hänen näkökulmastaan. Tällä kertaa tarinan kertojana on Mindy, joka on tottunut asumaan kahdestaan äitinsä kanssa. Mindyn elämä muuttuu, kun äiti tapaa uuden miesystävän ja samalla kouluun tulee uusi oppilas, jolle hänen parhaat ystävänsä tuntuvat antavan kaiken huomion. Tarinassa käsitellään ulkopuolisuuden tunnetta ja uusien tilanteiden kohtaamista. Kuten ensimmäisessä osassa tässäkin sarjakuvassa on paljon suuria tunteita ja nuorten kamppailua ihan arkisten ja samaistuttavien asioiden kanssa: Mitä jos jään yksin? Onko minulle tilaa? “Onko hän hauska? No joo, kyllä kai. Ja mukava. Ärsyttävän mukava.” Vakavampien teemojen lisäksi kirjasta löytyy myös huumoria. Kuonokamujen kanssa pääsee nauramaan ja kuvittaja on tehnyt hienoa työtä hahmojen ilmeiden yksityiskohtien kanssa. Sarjakuvan alussa teksti tuntui kankeammalta edeltäjäänsä verrattuna. Tekstin sekaan on haluttu tuoda puhekielisyyttä, joka meille tuntui lähinnä vähän kömpelöltä. Lukeminen kuitenkin helpottui kunhan tarinaan pääsi sisälle ja kuvituksia oli mukava seurata. Kuonokamut-sarjakuvat sopii hyvin etenkin ala-asteikäisille eläinfaneille, mutta myös eläimistä viis veisaava voi nauttia kaveriporukan ihmissuhdekuvioista. “Ja joo, toisinaan joudumme muuttamaan tapoja, joilla toimimme, koska meidän tapamme eivät istu yhteen toisten tapojen kanssa.” Kuonokamut - uusia tuulia, Michele Assarasakorn & Nathan Fairbairn, Otava, 2022 Suomentanut Jouko Ruokosenmäki Englanninkielinen alkuteos: PAWS, Mindy Makes Some Space, 2022 Kuvitus Michele Assarasakorn

Poika ja rohkeusloikka on jatkoa Ronin tarinalle, jota on seurattu Jani Toivolan aikaisemmissa teoksissa Poika ja hame sekä Poika ja perhostunne. Tämä jatko-osa toimii kuitenkin myös sellaisenaan, eikä vaadi taustatietoa sarjan aikaisemmista tarinoista. Samat hahmot seikkailevat kaikissa tarinoissa, mutta ne ovat silti itsenäisiä kokonaisuuksia, jotka meidän mielestämme voi lukea ihan missä tahansa järjestyksessä. Tässä osassa Ronilla on kaikki hyvin. Hän leikkii parhaiden ystäviensä kanssa ja on muutenkin tyytyväinen elämäänsä. Äiti kuitenkin päättää, että Ronin on aika aloittaa uusi harrastus. Niinpä Roni ilmoitetaan sirkuskouluun. Harrastuksen ensimmäisellä kerralla Ronia jännittää hurjasti. Mitä jos hän ei osaakaan mitään tai jos ryhmänohjaaja ei ole lempeä ja mukava. Äiti kuitenkin rauhoittelee Ronia ja lupaa odottaa tätä heti oven takana. “Ronista tuntuu, että jännitys vähän laantuu. Muut lapset eivät tunnu enää niin pelottavilta.” Sirkusryhmän ohjaaja paljastuu kuitenkin mukavaksi tyypiksi ja Roni tapaa sirkuksessa myös uuden ystävän, joka on ruskea niin kuin hänkin. Teoksessa onkin hauskasti kuvattu ajatuksia ja tunteita, jotka herää, kun samassa tilassa on toinenkin ruskea lapsi. “Roni ei saa katsettaan irti Viimasta, jokin hänessä tuntuu heti tutulta ja lämpimältä. Viima on enemmän Ronin näköinen kuin kukaan lapsi, jonka Roni on tavannut. Vähän niin kuin katsoisi itseään peilistä ja ei kuitenkaan.” Tarina on yksinkertainen, suoraviivainen ja toimiva. Siinä on lempeä tunnelma ja miellyttäviä hahmoja. Jokaisella sivulla on kuvia ja tekstiä on aika vähän. Silti paljon ehditään käymään läpi. Kirjan kuvitus on myös aivan upeaa, niin kuin muissakin Roni-kirjoissa, ja etenkin tässä osassa kirjan värimaailma on valloittava ja lempeä kuin halaus. Poika ja rohkeusloikka löytyy myös äänikirjana Jani Toivolan itsensä lukemana. Poika ja rohkeusloikka, Jani Toivola, Otava, 2023 Kuvitus Saara Obele

Pikkudino Misinuu on kertomus pienestä dinosauruksesta, joka kuoriutuu munasta Misinuu-vuoren luolassa. Kuoriuduttuaan munasta dino on aivan yksin, eikä tiedä itsestään mitään. Alussa nimetön pieni olio lähtee selvittämään kuka ja mikä hän on. Lisäksi hän etsii äitiään, josta ei luolassa ole jälkeäkään. “Misinuu katseli tarkkaan kuvaansa. Sen silmät olivat isot ja viehättävät. Kuono oli pitkä ja kuonon kärki terävä. Kasvot olivat rujot ja pää kuin kurpitsa.” Äidin ja itsensä etsinnässä olento tapaa paljon erilaisia metsäneläimiä ja saa hämähäkiltä myös nimen Misinuu. Misinuu yrittää jokaisen kohtaamansa eläimen kohdalla selvittää, olisivatko he samaa lajia kuin hän ja voisiko hän kenties jäädä asumaan tämän juuri tavatun eläimen luokse. Oravia, hämähäkkejä ja muita eläimiä kohdatessaan, Misinuu on kuitenkin aina vähän erilainen. Hänen kaulansa on liian pitkä, häneltä puuttuu ryppyjä tai sitten hän on liian suuri. Itsestä poikkeavista eläimistä hän saa kuitenkin ystäviä ja jännittäviäkin kohtaamisia mahtuu matkalle. “Kylmä tuuli puhalsi ja muurahaiset nukkuivat kylki kyljessä. Mutta Misinuu oli pesässään ypöyksin. Se ei halunnut olla yksin. Se halusi kietoa kätensä äitinsä ympärille ja puhua hänelle.” Tarinan idea on hauska ja kielellä leikitellään. Kirjan huumori upposi meihin ja pikkudinon kanssa oli hauska tutustua tuttuihinkin metsäneläimiin. Teoksen pituus yllätti meidät. Pikkudino Misinuu on yli viisikymmentä sivua pitkä ja sivuilla on paljon tekstiä. Kirjan kuvitukset ovat leikkisiä ja tukevat hyvin tarinaa, mutta niitäkään ei löytynyt ihan jokaiselta aukeamalta. Tarinan loppuun lukeminen vaatii siis jo vähän enemmän keskittymistä tai sen voi jakaa osiin useammalle lukukerralle. Pikkudino Misinuu, Nooshin Shabani, Aviador, 2023 Suomentanut Joonas Maristo Farsinkielinen alkuteos: Misinu kučulu, 2014 Kuvitus Anna Helminen

Ei kesää ilman sinua on Jenny Hanin nuorten trilogian toinen osa. Jos et vielä ole lukenut Kesä, jolloin minusta tuli kaunis, tämä teksti sisältää sisältöpaljastuksia. Luimme molemmat trilogian ensimmäisen osan viime syksynä ja rakastuimme sen kesätunnelmaan. Päähenkilön heittelehtivät tunteet ja kevyen pinnan alla väijyvät ongelmat pitivät meitä otteessaan. Tartuinkin innoissani Kesä, jolloin minusta tuli kaunis romaanin jatko-osaan heti kun se julkaistiin. Sama kevyt lämmin kesätunnelma ei kuitenkaan enää jatkunut. Vuosi on kulunut ja kesä on taas ovella. Kaikki on nyt kuitenkin toisin, koska Susannah on kuollut. Koko kesää ei enää vietetäkään yhteisessä ihanassa kesäasunnossa, ja Bellyn ja poikien välit ovat etäiset ja kummalliset. Tunnelma on siis hyvin erilainen kuin ensimmäisessä kirjassa. Lapsuuden huolettomuus ja viattomuus tuntuvat nyt karisseen pois kokonaan ja synkkyys ja suru ovat hukuttaa kaiken. "Ainoa ihminen, jonka olisin halunnut nähdä, oli Susannah. Vain hänet, en ketään muuta. Ja silloin mieleeni välähti kirkas ajatus. En enää milloinkaan olisi kenenkään suosikki. En enää koskaan olisi lapsi, en niin kuin ennen. Se kaikki oli takanapäin. Hän todella oli poissa." Kirja hyppii taas ajassa ja lukija saa pikkuhiljaa palasia myös ajasta, joka on jäänyt ensimmäisen ja toisen kirjan väliin. Mitä oikeastaan tapahtui juuri ennen Susannah'n kuolemaa? Myös lapsuuden muistoissa vieraillaan silloin tällöin ja ne ovatkin ainoita hetkiä, jolloin saamme pienen pilkistyksen ensimmäisen osan lempeään kesätunnelmaan. Ensimmäinen kirja päättyi siihen, että Belly sai vihdoinkin Conradin huomion. Tämän kirjan alussa pari ei kuitenkaan ole enää yhdessä. Bellyn ja Conradin suhde on ollut lyhyt ja epämääräinen, ja nyt Belly ei tiedä kuinka lähestyä kumpaakaan veljeksistä. Hänen oma surunsa Susannah'n kuolemasta sokaisee hänet lähes täysin poikien kokemalle surulle ja heidän tarpeilleen. Myös ensimmäisessä kirjassa Belly oli keskittynyt omaan elämäänsä ja sen kiemuroihin. Silloin tämä omaan napaan tuijottelu tuntui kuitenkin ymmärrettävältä ja uskottavammalta. Tällä kertaa Bellyn lyhytnäköisyys sai minut lähes vihaamaan tätä epätäydellistä päähenkilöä. Kuinka Belly voi olla niin sokea sille, että pojat ovat juuri menettäneet äitinsä ja kaipaisivat nyt ystävänsä ja perheensä tukea? "Se olisi voinut olla kuin mikä tahansa vähän yllättävä kohtaaminen. Kuin satunnainen ohikulkija, johon katse kiinnittyy, tai hajuveden tuoksu, joka leijailee vastaan kadulla. Silloin sitä vain jatkaa matkaa. Unohtaa. Olisin voinut unohtaa. Asiat olisivat voineet palata ennalleen." Bellyn ystävä Taylor on myös mukana kuvioissa, tällä kertaa suuremmassa osassa kuin edellisessä kirjassa. Ystävyyssuhde vaikutti ensimmäisessäkin osassa hieman myrkylliseltä, mutta nyt se on entistä toksisempi. Taylor vaikuttaa pinnalliselta, eikä tunnu ymmärtävän Bellyä. Belly taas ei kommunikoi Taylorille kunnolla mitään ja tuntuu lähes halveksivan ystäväänsä. Vaikka kiemurtelin tyttöjen välistä kommunikaatiota lukiessani, on sanottava, että ei se ole ihan tuulesta temmattua. Bellyn ja Taylorin ikään kuuluu myös lapsuuden ystävistä erilleen ajautuminen, eikä sitä aina hoideta parhaimmalla tavalla. Tytöt siis ehkä käyttäytyvät uskottavasti. Silti minua jäi harmittamaan, että teoksen ainoa tyttöjen välinen ystävyyssuhde on niin kliseisen kilpaileva. "Mutta vaikka Cory oli söpö ja mukava, hän ei ollut Conrad. Ei sinne päinkään. Cory oli helppo, kuin siilikampaus, pelkkiä suoria linjoja menossa samaan suuntaan. Ei mikään Conrad. Conrad sai sisimpäni solmuun pelkällä katseella, pelkällä hymyllä." Kolmiodraama Bellyn, Conradin ja Jeremiah’n välillä jatkuu, vaikkakin laahaavasti, ja saa lopulta myös uusia käänteitä. Usein trilogioissa keskimmäinen osa tuntuu välikirjalta, jossa uutuudenviehätys ei enää kanna, mutta toisaalta loppuratkaisukaan ei ole vielä käsillä. Niin kävi mielestäni tämänkin kanssa. En kuitenkaan ole menettänyt toivoani tämän sarjan kanssa, vaan jään innolla odottamaan kesällä suomennettavaa päätösosaa. Ei kesää ilman sinua, Jenny Han, WSOY 2023 Suomentanut Antti Hulkkonen Englanninkielinen alkuteos: It's Not Summer without You, 2010

Kesä on ikuisesti meidän on Jenny Hanin nuorten trilogian kolmas ja viimeinen osa. Jos et ole vielä lukenut sarjan aikaisempia osia: Kesä, jolloin minusta tuli kaunis ja Ei kesää ilman sinua, tämä teksti sisältää sisältöpaljastuksia. Me luimme molemmat trilogian ensimmäisen osan, kun se julkaistiin syksyllä 2022 suomeksi ja rakastuimme sen kesätunnelmaan. Päähenkilön heittelehtivät tunteet ja kevyen pinnan alla väijyvät ongelmat pitivät meitä otteessaan. Téri ei jatkanut lukemista toiseen osaan, mutta minä tartuin teokseen innoissani heti kun se julkaistiin. Toisessa osassa, Ei kesää ilman sinua, kevyt lämmin kesätunnelma ei kuitenkaan enää jatkunut ja olin loppujen lopuksi vähän pettynyt trilogian toiseen osaan. Jäin kuitenkin kovalla innolla odottamaan sarjan päätösosaa ja lopputulosta siitä, kuinka Bellyn, Conradin ja Jeremiah’n keskinäiset suhteet päättyvät. “Hänen kasvonsa olivat karheat, niissä näkyi parin päivän parransänki. Se vaikutti kuitenkin pikemminkin pehmeältä kuin pistelevältä. Hän oli myös ruskettunut, mikä tuntui kummalliselta näin talvella, mutta sitten muistin hänen käyvän koulua aina aurinkoisessa Kaliforniassa.” Kesä on ikuisesti meidän on taas hypännyt ajassa eteenpäin edellisestä osasta. Belly on valinnut Jeremiah’n ja on varma valinnastaan. Susannah'n kuolemasta on kulunut aikaa ja vaikka suru edelleen kummittelee taustalla, ei se tunnu enää samalla lailla kaiken alleen hukuttavalta kuin kakkoskirjassa. Toiseen osaan verrattuna hahmot tuntuvat kasvaneen paljonkin. Belly aloittaa yliopiston yhdessä Taylorin kanssa ja on valmis tutustumaan uusiin ihmisiin. Jeremiah opiskelee samassa yliopistossa, mutta hänellä on jo omat ystäväpiirit. Bellyn äiti kannustaa Bellyä etsimään omat ystävänsä ja olemaan takertumatta poikaystäväänsä liikaa, jottei ah niin tärkeitä yliopistokokemuksia jäisi välistä. Yliopistoon sopeutuminen tuntuu kuitenkin hankalalta, niin kuin odottaa saattaa. Uudet ystävät eivät tulekaan hakemaan häntä ovelta ja viettäessään aikaa Jeremiah’n ystävien kanssa, myös poikaystävästä paljastuu uusia puolia. Samaan aikaan Bellystäkin on nyt tullut aikuisempi ja vähän kuin vahingossa Isabel. Lapsuuden hellittelevä lempinimi karisee pois uusien ystävien edessä ja aikuisempi Isabel on valmis ottamaan suuriakin harppauksia kohti aikuisempaa elämää. “Rojahdin vuoteelle. Täällä minä siis asuisin seuraavan vuoden. Naapurissa joku soitti jazzia. Käytävältä kaikui kinastelua, kun joku tyttö väitteli äitinsä kanssa pyykkikorin paikasta. Hissin kello tuntui soivan tauotta, kun ovet avautuivat yhtenään. Se ei minua haitannut. Hälinä tuntui mukavalta. Oli huojentavaa huomata, että ympärilläni oli ihmisiä.” Vaikka kolmannen osan tunnelma ei ole yhtä laahaava ja synkeä kuin edellisessä, olin lukiessa välillä todella ahdistunut Bellyn tilanteesta. Päähenkilö on suurien päätösten edessä, eikä perhe tai ystävät osaa aina tukea häntä tämän tarvitsemalla tavalla. Jeremiah'sta myös paljastuu puolia, jotka kyseenalaistivat jo ykköskirjan aikana syntyneen päätökseni kuulua Team Jeremiah'n. Kahden edellisen osan tapaan tässäkin hypitään paljon ajassa ja tarina liikkuu myös takaumien avulla. Menneisyys kummittelee myös muilla tavoin. Samalla tulevaisuus tuntuu tulevan päin naamaa vauhdilla. Tarinassa kuvataan hyvin kysymyksiä, vaikeuksia ja päätöksiä, jotka ilmestyvät esiin aikuisuuden kynnyksellä. “Kun en kestänyt nälkää enää pidempään, soitin Taylorille ja kerroin kaiken. Hän rääkäisi niin kovaa, että jouduin ottamaan puhelimen korvaltani.” Dialogi tuntui mielestäni tässäkin osassa toisinaan tönköltä ja romanttista sidettä Jeremiah’n ei rakennettu ainakaan minun silmiini tarpeeksi uskottavasti tai sellaisella tavalla, että sen olisi tuntenut lukijakin. Sen sijaan ajoittaiset kiusallisuudet ja ahdistuneisuus kyllä välittyivät. Belly tuntuu saaneen koko perheen solmuun, eikä kukaan oikein osaa olla toistensa kanssa. Samaan aikaan ystävät tuntuvat saavan enemmän merkitystä perheen ohella. Taylor ei olekaan enää Bellyn ainoa ystävä ja ystävien mielipiteet tuntuvat painavan enemmän kuin oman äidin. Tykkäsin siitä, miten hahmot tuntuivat harpanneen isot askeleet kohti aikuisuutta, vaikka se toisaalta vei sotkuiselta kolmiodraamalta hieman uskottavuutta. Toinen osa oli hieman laskenut odotuksiani kolmatta osaa kohtaan ja teos tuntuikin ihan sopivalta lopetukselta trilogialle. Jokainen kirja kuvaa erilaista osaa Bellyn elämästä ja trilogian mukana on päässyt näkemään nuoren kasvua kohti orastavaa aikuisuutta. Vahvimmin koko trilogian lukeneena jäi sellainen olo, että ensimmäinen osa täytyy lukea joskus uudelleen. Siinä tavoitettiin minuun vaikutuksen tehnyt ihana huoleton kesätunnelma, johon ei enää edes pyritty seuraavissa osissa. Kesä on ikuisesti meidän, Jenny Han, WSOY 2023 Suomentanut Antti Hulkkonen Englanninkielinen alkuperäisteos: We'll Always Have Summer, 2012