HAKU

Oyinkan Braithwaiten Sisareni sarjamurhaaja on nopea lukujumit avaava lukukokemus. Se kertoo kahdesta todella erilaisesta sisaruksesta, joiden välillä on vahva yhteys. Tarina kerrotaan minäkertojan muodossa isosisko Koreden näkökulmasta, mutta tapahtumat pyörivät paljon hänen pikkusiskonsa Ayoolan ympärillä, jonka kauneutta Korede kadehtii. Korede toimii sairaanhoitajana ja tuntee suurta vastuuta siskostaan. Hän on valmis tekemään lähes mitä tahansa Ayoolan puolesta. “Minä menen siivouskomeroon hakemaan rättejä. Voisinpa pyyhkiä olemattomiin myös muistot.” Ayoola tekee töitä ommellen vaatteita. Hän luo omaa brändiään ja myy vaatteita netissä. Hän on sisaruksista rennompi, mutta heillä kummallakin on synkkä menneisyys, jolla osittain selitetään nykypäivän tapahtumia. Kirjassa tapahtuu murhia, mutta teos ei ole pelottava tai ahdistava. Tarinan kuvailu ei ole kovin syvällistä, joten murhat ja tapahtumat jäivät etäisemmiksi kun olimme alkuun kuvitelleet. “Ayoola, jos sinä joudut vankilaan.” “Vankilaan joutuvat vain syylliset.” “Ensinäkään tuo ei pidä paikkaansa. Toiseksi, sinähän olet tappanut ihmisen.” Lähes kaikkien meidän suljetun lukupiirin jäsenten mielestä kirja jäi vähän pintapuoliseksi eikä hahmoihin paneuduttu tarpeeksi, mutta suurin osa lukupiiristä kuitenkin nautti kirjan lukemisesta. Kappalejaot olivat todella lyhyitä ja se toi kirjaan novellimaisuutta, mikä tuntui toimivan kerronnan kannalta hyvin. Tästä syystä kirja olikin todella nopea lukukokemus. Tarinan pääidea on mielenkiintoinen ja olisikin ollut kiinnostavaa lukea teoksesta pidempi kirja, jossa päästäisiin syventymään henkilöhahmoihin kunnolla. Tämä lukukokemus toimi kuitenkin näinkin, lyhyehkönä mutta hyvänä! Sisareni sarjamurhaaja, Oyinkan Braithwaite, WSOY, 2020 Suomentanut Kaisa Kattelus Englanninkielinen alkuteos My Sister, the Serial Killer, 2018

Ayòbámi Adébáyòn esikoisteos Älä mene pois on vauhdikas romaani, josta ei puutu vauhdikkaita käänteitä tai suuria tunteita. Me luimme tämän suljetun lukupiirimme kanssa syksyllä 2021. Romaani kertoo Yejidesta ja Akinista, nigerialaisesta pariskunnasta 1980-1990-luvuilla. He elävät muuten mukavaa elämää, mutta pitkään jatkunut lapsettomuus tuottaa heille suurta onnettomuutta. “Minä vietin iltoja kylpyhuoneen peilin edessä tarkastelemalla vatsaani eri kulmista.” Molempien suvut painostavat pariskuntaa kokeilemaan erilaisia keinoja lapsettomuuden selättämiseen ja epätoivoisina pariskunta yrittääkin monia niistä. Kun lääketieteelliset hoidot eivät tepsi, tuodaan pariskunnan taloon toinen vaimo ilman Yejiden suostumusta. Akin on kuitenkin neuvoton oman äitinsä päätösten keskellä perheen vanhimpana poikana. Myös hän suree lapsettomuutta, mutta ei osaa ilmaista tunteitaan. Yejide yrittää kuitenkin keinolla millä hyvänsä tulla raskaaksi ennen toista vaimoa ja kiipeää lopulta korkealle vuorelle tapaamaan profeetta Joshia. Akinista tämä tuntuu kuitenkin turhanpäiväseltä ja hän huolestuu vaimonsa hyvinvoinnista. Vaikka teoksessa kuvataan suuria tunteita, vaikeita asioita ja raotetaan myös Nigerian poliittista tilannetta, oli moni meidän suljetusta lukupiiriläisistä nähnyt mielessään saippuaoopperan sitä lukiessa. Tarina lähtee vauhtiin heti ensimmäisistä sivuista eikä sen imu hellitä otettaan ennen takakantta. Jokaisen tapahtuman jälkeen tulee uusi koukku, joka vie lukijan yhä syvemmälle kertomukseen. Kaikki tuntuu olevan mahdotonta ja samalla mahdollista. Myös mielikuvat Yejidesta ja Akinista muuttuu läpi teoksen. “Syy siihen, miksi toimimme niin kuin toimimme, eivät ole aina niitä, jotka muut muistavat. Joskus minusta tuntuu, että hankimme lapsia, koska tahdomme jättää jälkeemme jonkun, joka voi kuoltuamme selittää maailmalle, keitä olimme.” Joidenkin lukupiiriläisten mielestä hahmot ja heidän motivaationsa jäivät etäisiksi ja monet sivuhahmot typistyivät karikatyyreiksi. Juonivetoisten kirjojen ystäviä tämä ei kuitenkaan haitannut. Teos on kirjoitettu minä-muotoon, mutta kertojan ääni vaihtelee Yejiden ja Akinin välillä. Alun kertojana toimii pääasiassa Yejide, mutta loppua kohden Akinin ääni voimistuu. Akinin äänen kautta päästään kuulemaan miehen ajatuksia lapsettomuudesta, mitä ehkä harvemmin kuulee. Älä mene pois, Ayòbámi Adébáyòn, Atena, 2018 Suomentanut Heli Naski Englanninkielinen alkuteos: Stay with me, 2017

Colson Whiteheadin vasta suomennettu Harlem Shuffle sijoittuu Harlemiin 1960-luvun alkupuolelle. Kirja kertoo Ray Carneysta, joka on harlemilainen aviomies, perheenisä ja “lainkuuliainen” huonekkalukauppias. Kaikkien muiden tapaan hänelläkin on pientä hämäräbisnestä laillisen yrityksen sivussa. “Carney teki myöd painokkaasti selväksi, miksi pelkäsi itsensä ja perheensä puolesta ja katui katkerasti sivubisneksensä paljastumista. Freddie puolestaan kertoi tarinan ryöstöstä.” Carneyn isä oli eläessään nimekäs varas. Ja tämän kautta Carneyllakin on joitakin yhteyksiä alamaailmaan. Isä kuitenkin toimii Carneylle lähinnä esimerkkinä miehestä, jollaiseksi ei itse haluaisi tulla. Yhtenä iltana Carneyn serkku Freddie ilmestyy Carneyn kaupalle ja vetää hänet mukaan suurempaan ryöstöön. Siitä lähtien Carneyn elämä lähtee suuntaan, joka on vähän vähemmän lainkuuliaista, kuin mitä hän tahtoisi itselleen myöntää. “Ehkä kaupunkia ei pyörittänytkään ruskeiden kirjekuorten liikuttelu vaan kauna ja kosto.” Teos on jaettu kolmeen osaan. Osien välillä hypätään aina muutaman vuoden yli seuraavaan merkitykselliseen hetkeen Carneyn ja koko Harlemin kaupunginosan tarinassa. Teoksessa kuvataankin paljon aikaa, johon se sijoittuu ja koko kaupunginosaa muutenkin. Mukana on historiaa ja hitaasti rakoilevan rotuerottelun vaikutuksia 1960-luvun Yhdysvalloissa. “Osta ostoksesi sieltä, missä saisit myös työskennellä” Kirjassa on paljon sivuhahmoja. Nimiä tulee ja menee ja näiden muistaminen tuntui ainakin meille lähes mahdottomalta. Päätimme olla kiinnittämättä jokaiseen nimeen liikaa huomiota ja antaa tarinan kuljettaa omalla painollaan. Meille Harlem Shufflen kuvaama maailma ja historia on aika vierasta, joten osa viittauksista ja merkityksistä meni meiltä varmasti ohi. Toisaalta kirja oli juuri tästä syystä myös mielenkiintoinen. Sen mukana pääsi sukeltamaan itselle täysin vieraaseen elämään: 1960-luvun Harlemin alamaailmaan ja sen tunnelmiin. Toukokuun alussa järjestettävillä Helsinki-Lit -käännöskirjallisuudenfestivaaleilla oli vieraana Colson Whitehead puhumassa tuotannostaan, hän mainitsi, että Harlem Shuffle on mahdollisesti saamassa jatkoa. Hän tykästyi hahmoihin ja miljööseen, ja haluaisi päästä jatkamaan niiden kirjoittamista. Whiteheadin aikaisemmat teokset ovat myös selkeästi synkempiä kuin tämä uusin kirja ja hän sanoikin keskustelussa, että hän tykkää hyppiä genrestä toiseen. Saa siis nähdä mitä muuta häneltä vielä pääsemme lukemaan. Harlem Shuffle, Colson Whitehead, Otava, 2022 Suomentanut Markku Päkkilä Englanninkielinen alkuteos: Harlem Shuffle, 2021

Minna Salamin Aistien viisaus on laaja teos, joka keskittyy mustaan feminismiin ja sen ympärille. Tekstistä näkee, että Salami on paljon käsitellyt aihetta. Teos on jaettu kappaleisiin, joissa jokaisessa on selkeä aihe. Vapautumisesta, Dekolonisaatiosta, Mustasta, Naiseudesta, Sisaruudesta ja niin edelleen. Salami porautuu aiheisiin paljolti omien kokemustensa kautta, mutta liittää ne hienosti suurempaan kokonaisuuteen käyttäen apuna populaarikulttuuria, kirjallisuutta ja merkittäviä tapahtumia maailmalla. Salami nostaa esimerkiksi Lauryn Hillin Unplugget - albumin vuodelta 2001, jolla käsitellään järjestelmällistä rotusyrjintää ja musiikkiteollisuuden manipulatiivisuutta sekä useampia Bell Hooksin ja Toni Morrisonin kirjoituksia. Hän tuo teokseen myös paljon historiaa: miten eri liikkeet tai valta-asemat ovat alkaneet ja mitä vaikutuksia niillä on ollut europatriarkaaliseen maailmaan tai sen hiljattaiseen luhistumiseen. Salami puhuu paljon afrikkalaisesta mytologiasta ja vanhoista taruista, joiden kautta hän käsittelee naisten asemaa, etenkin mustien naisten asemaa, maailmassa. Kuinka Indigonsininen sai alkunsa tarujen mukaan ja miksi se afrikassa liitetään vahvasti naiseuteen toisin kuin nyky-yhteiskunnassa maailmanlaajuisesti. Tämän kiinnostavan tarinan kautta kirjan kansikin on varmasti osittain saanut ilmeensä. “Pelkästään se, että ilmaisee identiteetikseen musta nainen - tai lesbo; tai muslimi; tai musta lesbomuslimi - tarkoittaa aseisiin tarttumista ja poliittiseen kamppailuun käymistä.” Salami käsittelee paljon henkilökohtaisia aiheita. Kirjan loppupuolella hän kertoo yksityiskohtaisesti oman raiskaustapauksensa ja sitä kautta jatkaa keskustelua yleisellä tasolla naisten turvattomuudesta maailmalla. Paikoittain teksti on siis todella rankkaa luettavaa ja vaatii tietynlaisen mielentilan. Vähän yli kahteensataan sivuun Salami on saanut luotua todella laajan ja yksityiskohtaisen kokonaisuuden. Äänikirjana kuunneltuna se välillä tuntui liian isolta palalta vaikka teksti kulkeekin sujuvasti. Lukiessa yksityiskohtia pääsee tarkastelemaan lähemmin. Aistien viisaus on kuitenkin teos, jonka voi mieluusti lukea tai kuunnella useampaan otteeseen hyppien kappaleesta toiseen ja keskittyen tarkemmin aina eri kohtiin teoksessa. Aistien Viisaus, Minna Salami, S & S, 2020 Suomentanut Sini Linteri Englanninkielinen alkuteos: Sensuous Knowledge, 2019

Pitkästä aikaa päädyimme lukemaan meidän suljetun lukupiirimme kanssa esseitä Zadie Smithin Feel free esseekokoelman muodossa! Feel free on julkaistu englanniksi vuonna 2018, eikä sitä valitettavasti ole käännetty suomeksi. Kokoelma sisältää Zadie Smithin vuosituhannen vaihteen jälkeen julkaistuja esseitä, puheita ja muita kirjoituksia, jotka on koottu yhteen päälle 400 sivuiseen kokoelmaan. Me päätimme jo heti teosta valitessa, ettemme edes yritä lukea koko teosta, vaan luemme kirjoituksia sieltä täältä oman fiiliksen mukaan, ja tapaamisessa keskustelemme niistä esseistä, jotka satuimme lukemaan. Kokoelmassa ei ole suoranaista selkeää punaista lankaa, mutta esseet on jaettu osioihin niiden aiheiden mukaan; Part I: In the world, Part II: In the audience, Part III: In the gallery ja niin edelleen. Esseet ovat kokonaisuudessaan suhteellisen lyhyitä ja nopealukuisia. Moni luki esseitä sieltä täältä, mikä tuntui toimivan hyvin. Esseet olivat niin erilaisia keskenään, ettei niiden lukemisjärjestyksellä tuntunut olevan väliä. “Writing exists (for me) at the intersection of three precarious, uncertain elements: language, the world, the self.” Tykkäsimme kaikki Feel free esseekokoelmasta ja moni päättikin pitää kirjan lainassa vielä jonkin aikaa ja jatkaa esseiden lukemista lukupiirin jälkeenkin. Kenellekään ei ollut tullut vastaan mitään yksittäistä tajunnan räjäyttävää esseetä, mutta pääasiassa kaikki esseet tuntuivat pitävän lukijan hyvin otteessaan. Meet Justin Bieber! oli monen mieleen. Siinä käsiteltiin muun muassa sitä, onko oikeasti tavannut megajulkkiksen, jos hänet on kohdannut julkkistapaamisessa. Myös Fences: A Brexit Diary oli jäänyt useamman mieleen mielenkiintoisten ajatustensa vuoksi. Notes on NW haluamme lukea vielä tulevaisuudessa, koska syksyllä luimme Smithin kirjan NW/Risteymiä ja meidän mielestämme olisi kiva saada joitakin vastauksia kirjan tapahtumiin liittyen. “I`m not on Twitter but quite often I find myself thinking of Justin Bieber.” Feel free on kuitenkin kiinnostava kokoelma Smithin teksteistä, esseistä ja haastatteluista hyvin tiiviistettynä yksien kansien väliin. Feel free, Zadie Smith, 2018

Chinua Acheben klassikko Kaikki hajoaa sijoittuu 1890-luvun Nigeriaan ja on satumainen kertomus itsenäisestä kylästä ja kylän miehestä, joiden tasapaino yhtenä päivänä järkkyy ja lopulta hajoaa täysin. “Minä pelkään teidän puolestanne, minä pelkään klaanin puolesta.” Hän käänsi katseensa takaisin Okonkwoon ja sanoi: “Kiitos kun kutsuit meidät.” Kirja on jaettu kolmeen osaan. Ensimmäinen ja pisin osa kuvaa tasapainon aikaa esitellen lukijalle kyläläisten elämää ja tapahtumia. Se rakentaa saduille ominaisella tyylillä kuvan toimivasta yhteisöstä tapoineen ja perinteineen vain tuhotakseen sen koskettavasti toisessa ja kolmannessa osassa. Kirjan päähenkilönä toimii Okonkwo, kylässä arvostusta kerännyt mies, jonka elämä ja tavoitteet on vahvasti kietoutuneet kylän menestykseen ja tapahtumiin. Vaikka päähenkilö on tarinallisesti selkeä, kirja kuvaa laajemmin kylää ja Igbo-klaania. Se tarjoilee kattavan kuvan klaanin toimintatavoista, uskonnoista, uskomuksista, arvorakenteista ja perhe-elämästä. “Se voimistui ja vaimeni tuulen mukana - rauhallinen tanssahteleva rytmi jostakin kaukaisesta klaanista. “Se on ozo-tanssi”, miehet totesivat. Kukaan ei kuitenkaan osannut sanoa mistä suunnasta se kuului. Jotkut sanoivat Ezimilistä, toiset Abamesta tai Anintasta. He kiistelivät siitä jonkin aikaa ja vaikenivat jälleen tuulen milloin voimistaessa milloin vaimentaessa huojuvaa tanssirytmiä. Jossakin joku otti vastaan klaaninsa uuden arvonimen rumpujen jymistessä ja koko kylän juhliessa.” Kylän ja sen asukkaiden kuvaus on kaunista ja tarunomaista. Se sisältää mystiikkaa, jännitystä ja suuria tunteita. Vaikka kertoja tuntuu ulkopuoliselta ja kuvaa henkilöiden sisäistä maailmaa niukasti, on kirjailija saanut luotua uskottavia ja monisyisiä hahmoja. “Minulleko sinä huusit?” Ekwefi huikkasi vastaan. Sillä tavalla igbot vastasivat ulkoa kuuluviin kutsuihin. He eivät milloinkaan vastanneet kyllä pelätessään että kutsuja oli paha henki. Kirjan lopussa tapahtumien tahti kiihtyy ja kertomus saa aivan uusia elementtejä. Valkoinen mies saapuu Nigeriaan ja loppu onkin kirjaimellisesti historiaa. Meille jäi mieleen lopun mielenkiintoinen keskustelu kahden eri uskontokunnan edustajan välillä sekä tietysti tunnekuohut, joihin tuhoavat muutostuulet tempaisivat lukijan. Voimme lämpimästi suositella tätä klassikkoa! Kaikki hajoaa, Chinua Achebe, Basam Books, 2014 Suomentanut Heikki Salojärvi Englanninkielinen alkuteos: Things fall apart, 1958

Ranya ElRamlyn Auringon asema on tarina tytöstä kahden kulttuurin välillä. Kertomus siitä kuinka hänen vanhempansa tapasivat ja miten he yhdistivät kulttuurit perheen avulla yhdeksi kokonaisuudeksi, egyptiläinen isä Ismael ja suomalainen äiti Anu. “Minun äitini käänsi kasvonsa aurinkoon. Kun hän sulki silmänsä, oli kuin mitään ei olisi sittenkään ollut.” Tarinan kertojana toimii perheen lapsi. Hän puhuu isästä ja äidistä, heidän tavoistaan ja tottumuksistaan, eroavaisuuksista ja samankaltaisuuksista. ElRamly kirjoittaa mukavan rauhallisesti. Kirjassa ei tarvitse olla suuria koukutuksia vaan voi kuvata vain elämää kaikessa rauhassa. Lapsen tuntemuksia vanhempien välillä, vanhemmista. Tarina etenee rauhallisesti ja omalla painollaan. Vanhempien välistä kinaa ja suuriakaan erimielisyyksiä ei kuvata ahdistavaan tyyliin vaan osana elämää ja siihen kuuluvaa dialogia. Kerronta on runomaista ja soljuu eteenpäin palaten aina saman teeman ympärille eli siihen, kuinka kertojan vanhemmat, Ismael ja Anu, tapasivat toisensa. “Silloin kuin minun isäni näki minun äitini ensimmäistä kertaa, hän ajatteli: tuo ei ole nainen, tuo on enkeli.” Lukukokemus oli unenomainen ja rauhallinen. Hetki kesti päästä mukaan kerronnan muotoon, mutta nautin teoksesta. Tämä on sopiva kirja luettavaksi keskellä kesää rantakalliolla löhöillen. Mukavaa vaihtelua hektiseen arkeen ja vaihteeksi vain arkista kuvailua. Auringon asema, Ranya ElRamly, Otava, 2002

Akwaeke Emezin esikoisromaani Makeaa vettä oli upea lukukokemus ja ehdottomasti tänä vuonna lukemistamme yksi vaikuttavimmista teoksista! Akwaeke Emezi on saanut paljon huomiota maailmalla omintakeisen kerronnan vuoksi ja syystäkin. Makeaa vettä kertoo nigerialaisen tytön, Adan, kasvutarinan. Adan elämään kuuluu paljon tavallisia asioita: rakkautta, seksiä, muutoksia, masennusta ja ystävyyttä, mutta se mikä Adan tarinasta tekee erityisen kiinnostavan, on jumalat, jotka asettuvat Adan mielessä sijaitsevaan marmorihuoneeseen ja kertovat Adan tarinan omista näkökulmistaan. “Hetkinen, tältäkö ihmisistä tuntuu? Tällaistako on tietää, että on erillinen ja erityinen, itsenäinen ja irrallinen?” Teoksen alku sijoittuu Nigeriaan, jossa Ada syntyy ja viettää lapsuutensa. Nigeriassa Adan elämässä isossa roolissa ovat ristiriitaiset perhesuhteet, jotka kuitenkin jumalille ja lukijalle jäävät osittain etäisiksi. Kun Ada kasvaa ja itsenäistyy perheestään, hän muuttaa Yhdysvaltoihin opiskelemaan ja siellä ystävyys- ja rakkaussuhteiden merkitys korostuu. "Hän ojensi kätensä Adaa kohti, ja minä menin hänen syliinsä. Pystyn olemaan vain se, joksi synnyin." Teos etenee pääosin kronologisesti, mutta sisältää takaumia ja pohdintaa, joka vie syvemmälle Adan mieleen. Etenkin äitisuhdetta pohditaan paljon läpi kirjan. Teoksessa käsitellään rankkoja asioita: mielenterveysongelmia, itsetuhoisuutta ja seksuaalista hyväksikäyttöä. Kieli on kuitenkin todella kaunista ja ilmavaa, ja tarina niin niin upea, että me emme malttaneet laskea kirjaa käsistämme. "Me loittonimme toisistamme. Hän istui lattialla lukemattomien peilisirujen keskellä ja itki." Teoksessa käsitellään mielenkiintoisesti oman identiteetin etsimistä, oman kehon, mielen ja seksuaalisuuden ymmärtämistä. Tarina ammentaa igbojen mytologiasta ja rakentuu niin uskottavasti, että me emme voineet kuin vain nauttia tästä taidonnäytteestä. “Ogbanjet ovat jo suhteessa välimuotoja, sekä henkiä että ihmisiä, molempia mutta eivät kumpiakaan, Olen tässä, enkä silti ole tässä, olen todellinen, mutta silti epätodellinen, ihon alle ja luihin sullottua energiaa.” Makeaa vettä, Akwaeke Emezi, Kosmos, 2021 Suomentanut Sari Karhulahti Englanninkielinen alkuteos: Freshwater, 2018

Melba Escobarin Kauneussalonki oli meidän suljetun lukupiirin lukupiirikirja syksyllä 2020. Kauneussalongin tarinaa kerrotaan usean kertojan kautta. Kirjan aloittava pääkertoja on valkoinen nainen ja meidän mielestä todella vastenmielinen hahmo, Claire. Hän suhtautuu halveksuen kolumbialaiseen valtaväestöön ja hänen kehityksensä pitkin kirjaa on epäloogista. Toinen kertojista on pienemmässä roolissa oleva kolumbialainen terapeutti, Lucía, joka tuntuu tarinaan vähän väkipakoin liitetyltä. Nämä henkilöt, sekä toisinaan vieraileva kaikkitietävä kertoja, kertovat Karenin tarinan. Karen on musta kolumbialainen nainen, joka on muuttanut maalta pääkaupunkiin, Bogotaan, paremman elämän toivossa. Bogotassa hän työskentelee kauneussalongissa ja sotkeutuu vaikutusvaltaisiin ihmisiin sekä yhteen jos toiseenkin murhaan. Kirjassa kaikki naiset on kuvattu uhreina ja kaikki miehet pahoina. Niinpä myös Karenin tarina on surullinen ja ahdistava. Tarinassa liikutaan vain ojasta allikkoon oikein mässäillen naisen uhriudella. Kieli on rajua, paikoitellen loukkaavaa, ja tarinaan on tunkaistu muun muassa outo ja epäuskottava raiskauskohtaus, joka ei ole juonen kannalta mitenkään relevantti. Murhamysteeriksi kirjaa on vaikea kutsua. Se ei ylläpidä jännitystä ollenkaan, eikä murha tunnu edes olevan pääroolissa. Lähinnä kirja on negatiivinen ja tylsä kuvaus parista kolumbialaisesta naisesta, erittäin sekavasti kerrottuna. Harvoin edes tietää, kuka tarinaa milloinkin kertoo. Moni meidän suljetussa lukupiirissä kuitenkin luki kirjan loppuun – osa ehkä loppusanojen toivossa – mutta pettyi siihen, kuinka kirjan karkea kieli ja kurjuudella mässäily jäi vaille selitystä. Lukupiirissä lähes kaikki pitivät kirjaa ongelmallisena ja se oli monille suuri pettymys. “Näin taas hänen tummat silmänalusensa, kurttuun vetäytyneet kulmansa hänen lämmittäessään vahaa, hänen litteän vatsansa, terhakat rintansa, hänen sorjan, pitkän vartensa, hänen leukakuoppansa ja hänen suunsa, hänen täyteläisen suunsa, joka oli suloinen kuin metsämansikka.” Kirja on selvästi kirjoitettu ajatellen valkoista keskiluokkaista lukijaa. Teoksessa on valkoinen eurooppalainen kertoja, joka on todennäköisesti tarkoitettu helpoksi tarttumapinnaksi muuten stereotypisoidusti kerrotun "rajun" Kolumbian rinnalla. Kolumbia kuvataan mafiosojen ja korruption väkivaltaisena maailmana, jossa naiset ovat alistuvia ja miehet kamalia, mikä ei tietenkään ole hyvä kokonaiskuva maasta. Tämän kaltaiset kuvaukset tuntuvat kuitenkin olevan hyvinkin tyypillisiä etenkin Latinalaisen Amerikan maille valkoisessa maailmassa. Teoksesta huokuu viha Kolumbiaa, mustuutta ja miehiä kohtaan. Kirjassa puhutaan siitä, kuinka afrotukkaiset tytöt suoristavat hiuksensa ja kuinka mustat eivät halua kutsua itseään mustiksi, mutta tuohon kaikkeen johtavaa syytä, eli rasismia, ei mainita sanallakaan. Kertoja puhuu mustista henkilöhahmoista hetkittäin todella alentuvasti, mikä teki monille kirjan lukemisesta paikoin todella epämiellyttävää. Tuntuu siltä, että kirjassa on yritetty olla kantaaottava ja kertoa kaikesta pahasta mitä Kolumbiassa tapahtuu. Ongelmia kuitenkin vain esitellään paneutumatta lainkaan niiden syihin. Meille ongelmien pintapuolinen esittely ei luonnollisesti ole kiinnostavaa, koska me olemme jo tietoisia siitä, että nämä ongelmat ovat olemassa. Lisäksi tuntuu järjettömältä, että ne täytyy tuoda esiin valkoisen naisen kautta. Luimme Kauneussalongin ensimmäisten kirjojen joukossa kun aloitimme meidän suljetun lukupiirimme. Tästä lukukokemuksesta saimme irti sen, että hyvää ja kiinnostavaa POC-kirjailijoiden kirjoittamaa kirjallisuutta todella on tärkeää tuoda esille, jotta tällaiseen ei tarvitse tyytyä. Kauneussalonki, Melba Escobar, Aula & Co, 2018 Suomentanut Taina Helkamo Espanjankielinen alkuteos: La Casa de la Belleza, 2015

"Unessa seisoin kamelin lähellä ja kysyin kiireiseltä poliisilta, tarvittaisiinko eläimen pois kuljettamiseen nostokurkea. Tarjouduin auttamaan, sanoin että istuisin ambulanssissa kamelin seurana." Aito huijaus: kymmenen novellia nyky-Intiasta -novellikokoelmaan on kerätty kymmenen erilaista tarinaa kymmeneltä eri nykykirjailijalta. Yhteistä kaikille kirjailijoille on se, että he ovat kaikki intialaisia ja ovat alunperin kirjoittaneet novellinsa englanniksi. Luimme kokoelman suljetun lukupiirimme lukupiirikirjana joulukuussa 2020. Jokainen kokoelman novelli on omanlaisensa. Kokoelmasta löytyy tarinoita petoksista, vampyyreistä, rakkaudesta ja runoudesta. Teos on koottu taitavasti ja siitä on saatu yhtenäinen kokonaisuus, jota oli mukava lukea. Ensimmäiset novellit ovat kevyitä ja draamapitoisia, keskellä on huomattavasti pidempiä novelleja, jotka ovat aiheiltaan raskaampia, ja loppukevennyksenä tarjoillaan pakahduttavan lempeää ja nokkelaa elämänfilosofiaa. Teoksen alussa on saatesanat, joissa avataan lukijalle Intian englanninkielistä kirjallisuutta 2000-luvulta sekä viimeisten vuosikymmenten muutoksia etenkin novellien saralla. Kirjailijat myös esitellään lyhyesti ennen kuin päästään syventymään itse novelleihin. Meidän suljetussa lukupiirissä olimme kaikki sitä mieltä, että kokoelma on hyvin koottu ja suurin osa novelleista oli ihania ja mukaansatempaavia. Kaikilla oli oma lempitarinansa, mutta muutama novelli nousi monen mielestä yli muiden. Rakkaustarina, joka kietoutui kamelin ja siitä syntyvien unien ympärille jäi erityisesti monen mieleen kevyen raskaana teoksena. “Sinä kannoit sitä minun puolestani. Ja minä rakastin sinua sen takia. Rakastan edelleen sen takia. Mutta välillä en vaan tiedä onko siinä järkeä, toimiiko se logiikka, onko meissä mieltä tai oliko ylipäätään koskaan.” Toisaalta olimme myös yksimielisiä siitä, että muutama novelleista ei koskettanut samalla tavalla kuin muut. Erilaiset tarinat kuitenkin täydensivät toisiaan ja novellikokoelmien hyvä puolihan on se, että niitä voi halutessaan myös hyppiä. Novelleja yhdisti maaginen tunnelma, mysteerit sekä seesteisyys. Ne olivat monitulkintaisia ja lukupiirissä olimme saaneet eri asioita irti samoista novelleista. Näistä oli mukava jutella ja saada ahaa-elämyksiä tai pohdintoja tarinan tilanteita miettien. Muutamassa novellissa oltiin tuotu valkoinen länsimaalainen tarinan moraalisankariksi ja sellainen tietysti aina kismittää. Onneksi koko lukukokemusta se ei kuitenkaan pilannut. Iso lukusuositus siis todella, vaikka kirjan matkaopasmainen ulkoasu meitä alkuun hämäsi ja lempeästi huvitti! Aito huijaus: kymmenen novellia nyky-Intiasta, Aporia, 2016 Tabish Khair, Parvati Sharma, Shahnaz Habib, Radhika Jha, Jaspreet Singh, Anjum Hasan, Mridula Koshy, Janice Pariat, Philip John, Manjula Padmanabhan Koonnut ja suomentanut Titia Schuurman

Valkoinen kirja ei ole yhtenäinen tarina, vaan koostuu yksittäisistä tunnelmista ja pohdinnoista. Sen kappaleet ovat lyhyitä ja tuovat mieleen enemmänkin runo- tai novellikokoelman. "Mitähän tämän kaupungin aaveet tekevät näin sumuisena aamuyönä? Mahtavatko ne lähteä äänettömästi kävelylle sumun sekaan, jota ne ovat odottaneet hengitystään pidätellen?" Kirjassa on joitakin kiinnostavia ajatuksia ja samaistuttavia tunteita ja tunnelmia. Se oli kuitenkin mielestäni myös vähän ärsyttävä eikä se pitänyt minua otteessaan –ainakaan äänikirjana. Teoksen alussa kuvataan kertojan kaksituntiseksi eläneen siskon syntymä ja kuolema, ja samankaltaset teemat jatkuvat läpi teoksen. Tunnelma on synkkä, alakuloinen ja toisinaan karmivakin. Kirja sisälsi myös paljon erilaisten valkoisten asioiden glorifiointia, joka mielestäni kävi nopeasti tylsäksi ja päästi kuunnellessa ajatukset harhailemaan. “Sinä päivänä, kun hän syntyi, ei satanut lunta vaan maa oli kuuran peittämä, mutta hänen isänsä valitsi silti lunta tarkoittavan merkin seol hänen nimeensä.” Teoksessa on kaunista kieltä ja kuvailua ja onnistuin välillä palauttamaan ajatukseni niiden ihasteluun. Tarina on myös lyhyt – äänikirjana vain vajaat pari tuntia. Todennäköisesti lukukokemukseni olisi ollut positiivisempi, jos olisin lähestynyt kirjaa eri tavalla. Alusta asti tämä romaaniksi määritelty teos olisi pitänyt mieltää ennemmin runokokoelmaksi ja todennäköisesti jopa lukea fyysisenä teoksena äänikirjan sijaan. Valkoinen kirja, Han Kang, Gummerus, 2021 Suomentanut Taru Salminen Koreankielinen alkuteos: 흰, 2016

Rajaa Alsanean esikoisromaani Riadin tytöt kertoo neljän ystävyksen tarinan juoruilevaan tyyliin. Kirja koostuu julkiselle sähköpostilistalle lähetetyistä viesteistä, jotka kertovat neljän nuoren naisen kasvutarinan Saudi-Arabian ylemmässä yhteiskuntaluokassa. Viestejä lähettelevä henkilö pysyttelee nimettömänä, mutta tuntuu tietävän kerrotuista ystävyksistä hämmästyttävänkin paljon yksityiskohtaista tietoa. “Sain viime viikolla vihaisen meiliryöpyn. Yksiä ärsytti Rasidin moukkamaisuus ja toisia Gamran saamattomuus, mutta suurinta osaa palautteenantajista oli pöyristyttänyt se, että olin puhunut epäislamilaisista asioista, kuten horoskoopeista, povaamisesta ja spiritismistä.” Viestit ovat täynnä erilaisia rakkauskuvioita, ystävyyssuhteita, odotuksia, pettymyksiä ja juonittelua. Sähköpostilistan lukijat odottavat viikottain intoa ja kauhua täynnä seuraavia paljastuksia ja vastailevat anonyymille lähettäjälle tunteiden vallassa. Romaani on helppolukuinen ja siinä on lyhyet kappaleet, joiden teemat ja päähenkilöt vaihtelevat. Se tempaisi osan lukupiiriläisistä mukaansa, mutta joillekin teos ei napannut ollenkaan. Ystävysten elämät liikkuvat eri suuntiin, mutta yhteinen historia yhdistää heitä edelleen. Gamra pääsee järjestetyn avioliiton kautta naimisiin, mutta suhde ei ole ihan sitä mitä hän olisi odottanut. Michelle haluaisi, että hänen poikaystävänsä olisi rohkeampi. Sadim puolestaan haluaisi elää vapaammin kuin tarkat yhteiskunnan ja uskonnon normit sallisivat. Lamis taas elää elämäänsä omien sääntöjen mukaan. “Olisiko minun mahdollista saada kuulla ääntäsi tänä iltana ennen kuin nukahdan?” Uskonto on romaanissa vahvasti mukana ja näkyy esimerkiksi lainauksina Koraanista. Osa meistä hyppi lainauksien ohi tehokkaasti, mutta toisille ne olivat tuoneet uuden ulottuvuuden tarinaan ja vienyt kerronnan sitä kautta syvemmälle. Kirja kuvaa tavallista elämää ja siinä on paljon samaistuttavia juttuja. Teoksen luettuamme jäimme pohtimaan, onko tarinan hahmot oikeasti olemassa. Onkohan sähköpostit joskus oikeasti lähetetty? Riadin tytöt, Rajaa Alsanea, Atena, 2008 Suomentanut Sampsa Peltonen Arabiankielinen alkuteos: Banat al-Riyad, 2005