Irene Zidan on puoliksi palestiinalainen suomalainen kirjailija, jonka esikoisromaani Isäni appelsiininkukkien maasta julkaistiin syyskuun lopussa. Teos kertoo toimittajasta, jonka isä on palestiinalainen ja se tutkii sodan ylisukupolvisia vaikutuksia.
Zidan on tottunut työskentelemään tekstin parissa toimittajana, mutta on nyt hypännyt ensimmäistä kertaa kaunokirjallisuuden puolelle. Hän kertoo olevansa ison ja raskaan kirjaprojektin jäljiltä takki auki ja ajatukset nollaantuneina. Vastaanotto teokselle on ollut tähän mennessä positiivinen.
”Kirjasta on tullut paljon lämpimiä viestejä. On tullut sellainen olo, että kirjan viesti on
ymmärretty”, Zidan kertoo.
Isän ja tyttären suhde on teoksessa keskeisessä osassa. Samoin sodan vaikutus ihmisiin, jotka ovat jo lähteneet sota-alueelta. Nämä teemat ja tarinat olivat pyörineet kirjailijan mielessä jo vuosia. Sen sijaan itse kirjoitusprosessi oli intensiivinen ja lyhyt.
“Aloin kirjoittaa teosta viime kesänä ja teksti syntyi todella nopeasti. Varmasti siihen vaikutti osaltaan se, että teemoja ja tarinaa oli miettinyt pitkään”, kirjailija pohtii.
Suomen sotia ja niiden välillisiä vaikutuksia käsittelevästä kirjallisuudesta löytyvät samaistumiskohdat kannustivat Zidania kirjoittamaan oman tarinansa.
“Suomessa kirjallisuudessa puhutaan usein sotien ylisukupolvisista vaikutuksista meidän omien sotiemme, talvisodan ja jatkosodan, kautta. Puoliksi palestiinalaisena tunnistan oman taustani kautta paljon näitä asioita ja sodan vaikutusta. Pohdin, että tässä yhteiskunnassa on pakko olla paljon muitakin ihmisiä, joille sodan vaikutus on paljon välittömämpi, vaikka itse ei olisi edes asunut varsinaisella sota-alueella. Sen ilmiön sanoittaminen oli keskeinen ajuri,” Zidan kertoo.
Romaanin päähenkilö on Irene Zidanin tavoin myös toimittaja ja puoliksi palestiinalainen. Vaikka päähenkilö muistuttaa joiltakin ominaisuuksiltaan kirjailijaa, ei Zidan koe kirjoittaneensa itseään kirjaan, ainakaan suoraan.
“Lukisin teosta ihan fiktiona. Vaikka lähtöasetelma on samankaltainen, niin romaani kyllä irtautuu todellisuudesta aika nopeasti. Toimittajahahmo on huomattavasti kokemattomampi kuin minä silloin, kun olin ulkomaantoimittajana. Kirjoitin hahmon tarkoituksella naivimmaksi ja sellaiseksi, että asiat avautuvat hänelle pikkuhiljaa”, Zidan kuvailee.
Keskustelu siitä, mikä kirjassa on totta ja mikä tarua, on tietysti aina vähän hankala. Zidan kertoo kirjoittaneensa teosta myös vereslihalla ja sisällyttäneensä sinne joitakin omia tuntemuksiaan, joita sota on herättänyt. Silti moni asia on kuviteltua ja hahmolla leikittelyä. Kaunokirjallisuudessa saa ja pitääkin ottaa erilaisia vapauksia.
Teoksessa on otettu sellainenkin vapaus, ettei Palestiinan tilanteesta kertovassa kirjassa juurikaan mainita Palestiinaa nimeltä. Sen sijaan Palestiinasta puhutaan sanoilla “siellä jossain” tai “Kaistale”. Israel taas on “Valtio” ja palestiinalaiset “isän kaltaisia”. Sanavalinnat kummastuttivat meitä lukiessa, mutta Zidanilla on selitys sanojen taustalla.
“Se lähti alunperin ihan käytännön syistä, apukeinona kirjoittamiseen. Olen aikaisemmin kirjoittanut näistä asioista toimittajana ja kun käytin oikeita paikkojen nimiä, menin sellaiseen toimittaja-moodiin. Oli helpompi kirjoittaa kaunokirjallista tekstiä etäännyttämällä itseni siitä paikasta tällaisella keinolla”, Zidan selittää.
Kirjailija kuvaa kokeilleensa paikkojen nimien lisäämistä tekstiin jälkikäteen ja kertoo, että hänen pöytälaatikostaan löytyy teoksesta sellainenkin versio, jossa paikoista on käytetty oikeita nimiä. Pitkän pyörittelyn jälkeen sanat Palestiina ja Israel jätettiin kuitenkin pöytälaatikkoon.
“Päähenkilölle on vaikeaa suhtautua sotaan ja omaan taustaansa, joten oikeiden nimien pois jättäminen alkoi tuntua toimivalta tehokeinolta”, kirjailija kertoo.
Isäni appelsiininkukkien maasta käsittelee myös toiseuttamista ja rasismia Suomessa. Kirjoittaessaan teosta Zidan ajatteli muun muassa lapsia, jotka joutuvat näiden ilmiöiden kohteeksi.
“Halusin sanoittaa toiseuttamisen kokemusta sellaisille ihmisille, jotka ovat sen kohteena. Ulkopuolisille, jotka saattavat olla hyväntahtoisiakin, halusin sanoittaa sitä, miten pienetkin kommentit voivat lasta vahingoittaa. Tai se, kun näkee oman vanhempansa kokevan rasismia. Halusin, että tarina avaisi jollekin maailmaa ja joku löytäisi samaistumista”, Zidan kuvaa.
Hän kertoo ulkomaantoimittajana seuranneensa monia sotia läheltä ja halunneensa nyt teoksessaan kuvata sodan monitasoisia ja pitkäaikaisia vaikutuksia yksilöön. Lisäksi tärkeänä ydinajatuksena ja jonkinlaisena sanomana oli empatia.
“Minua kauhistuttaa usein sotia, ja myös tätä sotaa, seuratessa, miten julmuus ruokkii itseään ja miten ihmiset päätyvät siihen pisteeseen, etteivät he näe enää toisiaan ihmisinä. Empatiasta tulee naiivia tai jopa kiellettyä. Olet melkein petturi, jos puhut inhimillisyyden puolesta”, Zidan pohtii.
Zidan oli haaveillut nuoresta asti romaanien kirjoittamisesta, mutta toimittajan työn ohelle kaunokirjallinen kirjoittaminen ei asettunut helposti. Totuudenmukaisen journalistisen tekstin tuottamisesta tuntui hankalalta hypätä runollisemman kaunokirjallisen tekstin luomiseen. Nyt kun kirjailija ei ole tehnyt toimittajan töitä viiteen vuoteen, fiktiivinen romaani pääsi vihdoin syntymään.
“Toimittajan työ tuo kirjoittamiseen rutiinia ja se ehdottomasti auttoi myös romaanin kirjoittamisessa”, Zidan kuitenkin huomauttaa.
Pitkä toimittajan ura on myös hioutunut osaksi kirjailijaa ja näkyy myös Isäni appelsiininkukkien maasta teoksessa huolellisena taustatyönä.
“Uutistyö ei voi olla mielipiteellistä. Sen pitää perustua faktoihin ja pyrkiä siihen, että kerrotaan mahdollisimman tasapuolisesti ja monipuolisesti asioista. Se ajattelu on osa minua ja siitä olin tarkka, että vaikka hahmot ja tapahtumat ovat keksittyjä, asiat jotka ovat kiinni sodassa tai konfliktin kuvaamisessa, ovat realistisia. Oma ammattiylpeyteni ei antaisi myöten muuten”, Zidan painottaa.
Palestiinan tilanne ja siellä tapahtuva kansanmurha on puhututtanut myös täällä Suomessa, etenkin viimeisten vuosien aikana, kun tilanne on entisestään kärjistynyt. Muuttuva tilanne vaikutti myös Zidanin kirjoitusprosessiin.
“Kirjoitusprosessiin vaikutti se, että sota paheni sen aikana. Olin ja olen yhä järkyttynyt siitä. Se kaikki ahdistaa ja kauhistuttaa. Toisaalta tämä oli keino käsitellä sitä”, Zidan pohtii. “Varmasti tämä vuosi olisi ollut joka tapauksessa todella rankka. On vaikea sanoa, auttoiko kirjoittaminen vai tekikö se siitä rankemman.”
Saimme myös tietää, ettei kirjaan oltu alunperin suunniteltu kahta aikatasoa, joissa tarina nyt vuorotellen liikkuu. Sekin oli tilanteen kärjistymisen synnyttämää.
“Nykyisyyden aikatasoa ei alkuperäisessä suunnitelmassa ollut, vaan teoksen piti liikkua menneisyydessä. Toinen aikataso syntyi sen seurauksena, että ajatuksia ja tuntemuksia alkoi tulvia”, Zidan paljastaa.
Ensimmäistä kertaa hän käsitteli tapahtumia kaunokirjallisuuden parissa journalistisen toimituksen sijaan.
“Viime vuodet olin toimituksessa töissä kun tapahtui jotakin. Silloin oli jotain tekemistä ja asioita seurasi työn puolesta. Nyt yhtäkkiä työtehtäväni eivät liittyneet Gazan tilanteeseen mitenkään ja oli ensimmäistä kertaa vuosiin sellainen hetki, että rupesin miettimään sitä ihan vain yksilön näkökulmasta”, Zidan kuvaa.
Sota ja intensiivinen kirjoitusprosessi tekivät vuodesta tavallista raskaamman ja nyt kirjailija kertoo haluavansa ottaa itselleen aikaa miettiä rauhassa, mitä seuravaaksi. Kirjoittaminen on kuitenkin lapsuudesta asti ollut osa häntä ja tapa, jolla ilmaista itseään, joten siitä hän ei osaa luopua.
IRENE ZIDANIN LUKUVINKKI
Jonas Hassen Khemirin kirjat
“Tarkkanäköinen ruotsalaiskirjailija, joka herättää ajatuksia, mutta saa myös aina
hymyilemään absurdiudellaan.”
Mistään kotosin – Marjaneh Bakhtiari
“Iranilaistaustainen ruotsalainen kirjailija. Siitä on 20 vuotta kun olen lukenut teoksen, mutta se teki ison vaikutuksen. Teoksessa on ilkikurista huumoria toiseuttamisesta. Silloin suomessa ei ollut juurikaan sellaista, eikä vieläkään ole.”
Comments