Kiba Lumberg on suomalainen taidemaalari, kirjailija ja kuvataiteilija, joka kertoo tällä hetkellä elävänsä päivä kerrallaan. Tampereella alkusyksystä ammutun romaninaisen kohtalo järkyttää ja liikuttaa.
“Lapsi huutaa äitiä ja äiti kuolee luotiin siinä kadulla. Kyllähän se on ihan hirveää. Olen näihin asioihin ottanut kantaa aina ja osittain sen takia olenkin niin vihattu. Kyllä kaikki tällaiset kuolemantapaukset ovat surullisia asioita”, Lumberg toteaa.
Kiba Lumberg on tottunut negatiiviseen palautteeseen ja jopa rajuihin uhkauksiin, mutta niistä lisää myöhemmin. Meitä kiinnostaa, miten taidemaalari ja kuvataiteilija on päätynyt myös kirjallisuuden puolelle ja oliko siirtymä ollut pitkään jo haaveissa.
“Olen alunperin aloittanut kuvanveistäjänä. Olen tehnyt keramiikkaa ja veistoksia ja siitä siirtynyt maalauksen puolelle. Kirjoittaminen on ollut kuitenkin mukana aina. Jo lapsena minulla oli suunnitelmissa kirjoittaa aapisen tyyppinen kirja, missä olisi ollut kirjaimet, lauseet ja jokin kuva. Olisinko ollut silloin seitsemänvuotias”, Lumberg nauraa.
Myöhemmin kirjoittamista on inspiroinut halu kirjoittaa teoksia, joissa on sisältöä ja jotka antaisivat voimaa ihmisille, etenkin hankalissa tilanteissa eläville. Enimmäkseen hän kertoo käsitelleensä kirjallisuudessakin valtaa. Vallan ilmeneminen kiinnostaa etenkin perheiden sisällä ja erilaisissa voimasuhteissa.
“Mikä on tytön ja lasten asema? Olen tällaisia asioita pohtinut ihan pienestä asti. Olen aina ollut sellainen toisinajattelija,” Lumberg paljastaa.
Kiba Lumberg on julkaissut kuusi kaunokirjallista teosta vuosien 2004-2018 aikana. Kaikista näistä hänelle on voimakkaimmin jäänyt mieleen vuonna 2004 julkaistu Musta perhonen, Memesa-trilogian ensimmäinen osa.
“Se oli aika haasteellinen. Olin samaan aikaan tekemässä elokuvakäsikirjoitusta samantyyppisestä aiheesta ja siinä meni kolmetoista vuotta. Sitä vastustettiin niin paljon”, Lumberg muistelee.
Eniten vastustukseen tuntui vaikuttavan sukupuoli. Lumbergin mukaan niin romaniväestön kuin Suomen valtaväestönkin keskuudessa ihaillaan enimmäkseen miesten teoksia.
“Aina laitetaan miehet edelle. Muita ei olekaan”, Lumberg harmittelee.
Kirjan kirjoittamista vastustus ei kuitenkaan estänyt, eikä kirjailija lannistunut edes siitä, että käsikirjoitus sai ensin hylkäyksen.
“WSOY:lle ensin tarjosin käsikirjoitusta. Olin käsin kirjoittanut sen ja siellä sanottiin, ettei tästä ymmärrä mitään. Niinpä kirjoitin sitä puhtaaksi ja ystäväni kirjoittivat sitä puhtaaksi. Lopulta ainut, joka otti tekstin vastaan oli Sammakko kustannus”, Lumberg kertoo.
Siitä seurasi uhkailua, joka kohdistui Kustannusosakeyhtiö Sammakkoon.
“Jos naiset jostain kulttuurista lähtevät avaamaan asioita ulospäin, niin kyllä he saavat vastustusta”, Lumberg toteaa. Hänkin sai pahimmillaan tappouhkauksia. Jostakin hän kuitenkin löysi voiman viedä työnsä loppuun.
“Joka paikassa on väheksyntää ja syrjintää. Mielestäni pitää vain kirjoittaa ja jotenkin uskoin siihen tarinaan”, Lumberg pohtii. “Tarinat ja kuvat ovat osa heijastepintaa tästä maailmasta ja ihmiskunnasta. Olen sitä mieltä, että on pakko kirjoittaa sellaisistakin asioista, joista voi joutua vainotuksi. Minä olen joutunut vainotuksi kaikesta taiteestani, mutta silti teen. Ajattelen, että tämä on minun tehtäväni”.
Sen lisäksi, että Lumberg kirjoittaa käsin, hänelle kirjoittaminen on ihan tietynlainen oma tilansa. Ajatukset tekstille tuntuvat tulevan hänelle jonkinlaisena välähdyksenä ja sitten alkaa kirjoitusprosessi, jota värittää melkein maaninen tunnelma. Sillä tavalla syntyi myös hänen ensimmäinen kirjansa Musta perhonen.
“En syönyt enkä juonut oikeastaan mitään, vettä vain. Siinä meni ruokahalut ja kaikki. Se on semmoinen olotila että piti vain kirjoittaa ja kirjoittaa”, Lumberg kertoo.
Ensimmäisen version jälkeen alkaa tietysti editointiprosessi, jossa tekstiä tiivistetään ja selkeytetään. Hän antaa tekstin myös oikoluettavaksi jollekin toiselle.
“Minulla on pisteet ja pilkut ihan miten sattuu. Minulla on lukivaikeus, joten joskus alku on lopussa ja loppu on alussa”, Lumberg hymähtää.
Hänen on myös kuultava tuotoksensa ääneen. Se auttaa editointivaiheessa tekstin hahmottamista. Lukivaikeuden ja kirjoitusvirheiden vuoksi hän on joutunut kuulemaan ikäviä kommentteja. Lumberg kuitenkin muistuttaa, ettei lukivaikeus estä kirjoittamista tai muutakaan tekemistä.
Me luimme Kiba Lumbergin kaksi viimeisintä teosta, romaanin Irtiottoxxx sekä sarjakuvateoksen Hullun taiteilijan päiväkirja. Meidän arviot teoksista löytyy nettisivuilta erikseen, mutta meitä kiinnostaa, mitä kirjailija itse ajattelee teoksista.
“Siinä sarjakuvassa on kyllä sellaista arjen paskaa, suoraan sanoen”, Lumberg nauraa. “Kun ajatellaan, että luovan ihmisen elämä on sellaista ihanuudessa elämistä, niin ihan päin vastoin. On hirveä stressi päällä ja vielä kun on hulluissa ihmissuhteissa, joissa vihataan ja haukutaan”.
Hullun taiteilijan päiväkirja tosiaan kuvaa Kiban arkea, jota värittää stressi ja hankalat ihmissuhteet. Lumberg paljastaa, että hän käsittelee teoksessa paljon omaa elämäänsä. Osa siinä on parodiaa ja humoristista itsensä tarkastelua ulkopuolelta.
Sarjakuvan hän on julkaissut itse ja sen vastaanotto yllätti positiivisesti hankalalla hetkellä.
“Sitä käännettiin eri kielille, enkä edes tiennytkään missä maissa sitä on. Olin ihan hämmentynyt. Olin silloin Venetsiassa ja sain tappouhkauksia”, Lumberg muistelee.
Joksikin aikaa Lumbergin oli lähdettävä Suomesta ja elämä tuntui painajaismaiselta. Samoihin aikoihin myös kirjailijan oma isä kuoli.
“Isä oli ollut tietyssä mielessä rakas ihminen. Lapsena liikuin isän kanssa aika paljon ja hän kertoi kiehtovia tarinoita”, Lumberg pohtii. “Se oli aika kova paikka kun isä kuoli. Vaikka olen 13-vuotiaana karannut kotoa ja vaikka isä välillä oli kamala sovinisti-paska, meillä oli henkinen yhteys ja hyvä ystävyys.”
Irtiottoxxx:ää ja Hullun taiteilijan päiväkirjaa yhdistää se, että molemmissa lähdetään Italiaan pakoon arkea ja jätetään koira Suomeen hoitoon. Lukiessa pohdimme, liittyvätkö tarinat jotenkin toisiinsa, mutta haastattelussa paljastuu, että yhteyttä ei ole, on vain kirjailijan rakkaus koiriin ja eläimiin sekä erikoinen suhde Italiaan.
“Italia on ollut minulle jännä ja mystinen paikka. Olen sellainen, että näen asioita, joita toiset eivät ehkä näe. Minulle näkymätön on näkyvää ja seinät voi puhua, joku miljöö voi puhua”, Lumberg paljastaa.
Kiba Lumberg on herkkä erilaisten paikkojen historialle ja tunnelmille. Hän kertoo sielunsa kokevan paikan. Kirjailija kertoo jälkeenpäin huomanneensa yllättäviä yhtymäkohtia taiteensa ja erilaisten myyttien ja kertomusten kesken.
“Se mitä haluan tarinoissa tuoda esiin, on se jokin näkymätön, mitä me emme näe. Joku tunnelma tai mystisyys, jota aina viljelen tarinoissani”, hän kertoo.
Kiba Lumberg halusi välittää Irtiottoxxx teoksellaan lukijoilleen omaa yhteyttään Eurooppaan ja rakkauttaan sitä kohtaan.
“Maailmassa on tehty hirveästi julmuuksia, mutta ne ovat olleet vain tietyt tahot. Myös sitä käsittelin teoksessa, mutta se ei tule suoranaisesti esille. Tarinassa on rakkaus Eurooppaa kohtaan”, Lumberg kiteyttää.
Hän haluaa jakaa teoksessaan myös erilaisten naisten vaikeita kohtaloita. Mitä kaikkea hankalaa nämä länsimaalaiset ja pohjoismaalaiset naiset kokevat: miehet jättävät tai erotetaan töistä, mutta lopulta he kuitenkin löytävät itsensä.
“Minusta tuntuu, että se vuoristokylä on sellainen paratiisimainen unelma siitä, että ihmiset voisivat tehdä yhdessä asioita”, Lumberg haaveilee. “Hyvä ystävyys on paljon parempi ja arvokkaampi kuin rakkaudeton parisuhde tai avioliitto. Naiset voivat pärjätä ihan myös ystävyys pohjalla ja löytää merkityksen elämäänsä.”
Viimeisimmän kirjansa Lumberg on julkaissut vuonna 2018, mutta paljastaa nyt, että sarjakuva ja romaani ovat työn alla. Hän avaa ideaa tulevasta romaanista, jossa seurataan taiteilijan ja enkelin suhdetta.
“Taiteilijalla on muusana enkeli, joka on niin kuin universumin lähettiläs. Se ei sano niitä asioita, joita odottaisi, eikä sillä ole mitään tiettyä sensuuria. Se puhuu avoimesti ja miettii ihmisiä,” Lumberg paljastaa.
Hänellä ei ole vielä tiedossa seuraavien teoksiensa julkaisuajankohtaa. Lumberg ei halua juosta ajan perässä vaan työstää teoksiaan mieluummin ajalla ja rakkaudella ilman kiirettä. Hän myös paljastaa, että hänellä on haaveenaan tehdä yksi kirja Venetsiassa.
“Jos kuolen sitä ennen, niin joku voi julkaista kirjat vähän keskeneräisenä. Eihän ne tarinat katoa. Jos joku tarina jää kesken, niin sitten se tarina jää jännästi auki. Näin minä ajattelen.” Lumberg toteaa. “Tarinat ovat kuin lintuja kun ne kulkeutuvat maasta toiseen ja jokaisen ihmisen sielusta sieluun.”
KIBA LUMBERGIN LUKUVINKKI
Odottellessa Kiba Lumbergilta uutta tuotantoa, voimme lukea häneen vinkistään seuraavan teoksen.
Sadan vuoden yksinäisyys – Gabriel García Márquez
Comments