Nina on juuri käynyt poistattamassa rintansa ja toipumisprosessin aikana lähtenyt Suomesta Italiaan vuoristokylään. Hän asettuu asumaan Sannan luokse ystävänsä suosituksesta. Sanna on lähtenyt Suomesta kauan sitten ja pitää nykyään majataloa italialaisessa pikkukylässä.
Suosituksen Sannan majatalolle Nina on saanut ystävältään Memesalta, joka on suomalainen romanitaiteilija ja majoittunut Sannan luona joskus aikaisemmin. Sanna on suorasanainen ja vähän erikoinen tyyppi, jolla on vauhdikas menneisyys. Nina tykästyy majatalon emäntään ja heidän yhteiselo kolmistaan pienen koiran kanssa lähtee sujumaan mukavasti. Vuoristokylässä on kuitenkin jotakin outoa, unenomaista ja häiritsevää ja paikka alkaa pikkuhiljaa sekoittaa Ninan päätä.
“Huoneeni ovi on auki. Ihan kuin joku seisoisi siinä, joku hahmo.
Yritän terästää katsettani, mutta kaikki on niin epäselvää, että päässäni humisee. Taisin juoda liikaa viiniä.”
Nina on vasta eronnut ja saanut potkut töistään toimittajana. Hän puhuu paljon siitä, kuinka Suomessa ei sallita tietynlaisten totuuksien julki tuomista tai niistä keskustelua ja pohtii tämän olleen syy myös omille potkuilleen. Teos pyörii muutenkin paljon Ninan ajatuksissa ja pohdinnoissa, eikä kirjassa sinällään tapahdu paljoa.
Nina etsii ehkä uutta suuntaa elämälleen, ehkä vain hetken pakoa Suomesta ja elämästään. Uuden inspiraation ja vastauksien hakeminen tuntuu ohjaavan päähenkilöä. Italian vuoristokylä tuokin vähintään etäisyyttä tilanteeseen ja sitä kautta selkeyttä. Etenkin Suomea, suomen taidekentän ja median tilannetta reflektoidaan paljon. Mikä kelpaa ja mikä ei kelpaa?
Keskusteluissa ja ajatuksissa sivutaan lyhyesti myös Memesan kohtaloa. Romanitaiteilijalle ei Suomessa annettu tilaa, eikä hän päässyt mihinkään esittelemään töitään, joten hän lähti Ruotsiin. Ruotsissakaan tilanne ei ole ongelmaton, mutta sieltä on löytynyt enemmän tilaa hengittää.
Myös naiseus ja sukupuoli pohdituttaa. Sanna on välillä vähän ihmeissään, kun naisella ei ole tissejä. Nina käy läpi ajatuksia siitä, miltä naisen kuuluisi näyttää ja miten käyttäytyä. Onko hän nainen lainkaan? Hän pohtii myös entistä kehoaan, ennen uutta ruokavaliota ja elämäntapaa. Oli ylipainoa ja tissit, jotka olivat turhat ja ylimääräiset. Jotain, mitä hän ei halunnut enää kantaa.
“Siinä on tämä nainen, joka on ollut kaunis.
Miten voi kadota usko itseensä ja hävitä rakkaus itseensä? Vai onko tämä meidän kaikkien naisten yhteistä uhrautumista ja itsensä unohtamista niiden arvojen vuoksi, jotka pönkittävät miesten ylipaisunutta arvoa olla ylempi sukupuoli, ihminen, naisen yläpuolella oleva valtias, tahto, kuri ja halu?”
Ninan ajatukset pyörivät aika yleisellä tasolla ja ovat siten varmasti monille samaistuttavia. Ehkä lohduttavia, vaikkeivät maailmaa mullistavia. Ajatukset alkavat myös nopeasti kiertämään kehää ja samoja ajatuksia juoksutetaan läpi useampaankin otteeseen. Tästä johtuen teos tuntui meidän mielestämme pidemmältä kuin se oikeastaan oli.
Teksti on muutenkin kirjoitettu melkein ajatuksenvirtamaisesti ja se on poukkoilevaa ja katkonaista. Tämä on tietysti realistista kuvausta ajatuksista ja päänsisäisestä elämästä, mutta lukijana meille toistoa oli liikaa. Tapahtumia myös alleviivataan ja joitakin asioita olisi voinut jättää sanomatta ja antaa lukijan tulkita ne itse tekstin lomasta. Nina on toisinaan myös raskas hahmo ja kommentoi omaa kehoaan jatkuvasti negatiivisesti. Pitäisi olla laihempi ja kuntoilla paljon, jotta olisi hyväksyttävämpi muiden silmissä. Epävarmuuden ohella Ninan ajatuksista kuultaa joissain tilanteissa se, että hän ajattelee olevansa parempi kuin muut.
“Alan purkaa matkalaukkuja. Siellä on käsipainot, ihan pienet, vain kahdeksan kiloa. Vaatteita, kenkiä ja jokunen pari villasukkia, lisäksi paitoja, kirjoja ja pieni tulostinkin. Collegeasuja, kumisaappaat ja siistejä työvaatteita. Kuntoiluun liittyviä käsineitä ja lenkkarit, sandaaleita, nahkasaappaita jopa kolme paria. Sidetarpeita ja vaseliinisidetaitoksia rintakehääni. Niitä on isot pinot.”
Teoksessa on paljon kuvailua. Kerrotaan yksityiskohtaisesti Ninan evästauosta, mitä eväitä repusta löytyy ja kuinka paljon. Maisemia kuvataan paljon. Teksti on toki kaunista ja soljuvaa ja italialaisesta kylästä maalataan tuntuva kuva. Meidän makuumme kuvailua oli kuitenkin turhan paljon suhteessa muuhun sisältöön: tapahtumiin, oivalluksiin tai muutokseen.
Suurin osa tarinasta on kirjoitettu minä-muodossa ja Nina toimii kertojana. Välillä kuitenkin kesken kappaleen hypätään kaikkitietävään kertojaan ja Ninaa tarkastellaan ulkopuolelta, ehkä Sannan näkökulmasta. Unia kuvataan myös ja ne sotkeutuvat todellisuuteen. Näkökulmien yhtäkkiset muutokset ja unen ja todellisuuden häilyvät rajat tuntuivat lukiessa välillä vähän sekavalta, mutta se on todennäköisesti tarkoituskin.
Irtiottoxxx, Kiba Lumberg, Mediapinta, 2018
Comments