Kesä on ikuisesti meidän on Jenny Hanin nuorten trilogian kolmas ja viimeinen osa. Jos et ole vielä lukenut sarjan aikaisempia osia: Kesä, jolloin minusta tuli kaunis ja Ei kesää ilman sinua, tämä teksti sisältää sisältöpaljastuksia.
Me luimme molemmat trilogian ensimmäisen osan, kun se julkaistiin syksyllä 2022 suomeksi ja rakastuimme sen kesätunnelmaan. Päähenkilön heittelehtivät tunteet ja kevyen pinnan alla väijyvät ongelmat pitivät meitä otteessaan. Téri ei jatkanut lukemista toiseen osaan, mutta minä tartuin teokseen innoissani heti kun se julkaistiin. Toisessa osassa, Ei kesää ilman sinua, kevyt lämmin kesätunnelma ei kuitenkaan enää jatkunut ja olin loppujen lopuksi vähän pettynyt trilogian toiseen osaan. Jäin kuitenkin kovalla innolla odottamaan sarjan päätösosaa ja lopputulosta siitä, kuinka Bellyn, Conradin ja Jeremiah’n keskinäiset suhteet päättyvät.
“Hänen kasvonsa olivat karheat, niissä näkyi parin päivän parransänki. Se vaikutti kuitenkin pikemminkin pehmeältä kuin pistelevältä. Hän oli myös ruskettunut, mikä tuntui kummalliselta näin talvella, mutta sitten muistin hänen käyvän koulua aina aurinkoisessa Kaliforniassa.”
Kesä on ikuisesti meidän on taas hypännyt ajassa eteenpäin edellisestä osasta. Belly on valinnut Jeremiah’n ja on varma valinnastaan. Susannah'n kuolemasta on kulunut aikaa ja vaikka suru edelleen kummittelee taustalla, ei se tunnu enää samalla lailla kaiken alleen hukuttavalta kuin kakkoskirjassa.
Toiseen osaan verrattuna hahmot tuntuvat kasvaneen paljonkin. Belly aloittaa yliopiston yhdessä Taylorin kanssa ja on valmis tutustumaan uusiin ihmisiin. Jeremiah opiskelee samassa yliopistossa, mutta hänellä on jo omat ystäväpiirit. Bellyn äiti kannustaa Bellyä etsimään omat ystävänsä ja olemaan takertumatta poikaystäväänsä liikaa, jottei ah niin tärkeitä yliopistokokemuksia jäisi välistä.
Yliopistoon sopeutuminen tuntuu kuitenkin hankalalta, niin kuin odottaa saattaa. Uudet ystävät eivät tulekaan hakemaan häntä ovelta ja viettäessään aikaa Jeremiah’n ystävien kanssa, myös poikaystävästä paljastuu uusia puolia. Samaan aikaan Bellystäkin on nyt tullut aikuisempi ja vähän kuin vahingossa Isabel. Lapsuuden hellittelevä lempinimi karisee pois uusien ystävien edessä ja aikuisempi Isabel on valmis ottamaan suuriakin harppauksia kohti aikuisempaa elämää.
“Rojahdin vuoteelle. Täällä minä siis asuisin seuraavan vuoden. Naapurissa joku soitti jazzia. Käytävältä kaikui kinastelua, kun joku tyttö väitteli äitinsä kanssa pyykkikorin paikasta. Hissin kello tuntui soivan tauotta, kun ovet avautuivat yhtenään. Se ei minua haitannut. Hälinä tuntui mukavalta. Oli huojentavaa huomata, että ympärilläni oli ihmisiä.”
Vaikka kolmannen osan tunnelma ei ole yhtä laahaava ja synkeä kuin edellisessä, olin lukiessa välillä todella ahdistunut Bellyn tilanteesta. Päähenkilö on suurien päätösten edessä, eikä perhe tai ystävät osaa aina tukea häntä tämän tarvitsemalla tavalla. Jeremiah'sta myös paljastuu puolia, jotka kyseenalaistivat jo ykköskirjan aikana syntyneen päätökseni kuulua Team Jeremiah'n.
Kahden edellisen osan tapaan tässäkin hypitään paljon ajassa ja tarina liikkuu myös takaumien avulla. Menneisyys kummittelee myös muilla tavoin. Samalla tulevaisuus tuntuu tulevan päin naamaa vauhdilla. Tarinassa kuvataan hyvin kysymyksiä, vaikeuksia ja päätöksiä, jotka ilmestyvät esiin aikuisuuden kynnyksellä.
“Kun en kestänyt nälkää enää pidempään, soitin Taylorille ja kerroin kaiken. Hän rääkäisi niin kovaa, että jouduin ottamaan puhelimen korvaltani.”
Dialogi tuntui mielestäni tässäkin osassa toisinaan tönköltä ja romanttista sidettä Jeremiah’n ei rakennettu ainakaan minun silmiini tarpeeksi uskottavasti tai sellaisella tavalla, että sen olisi tuntenut lukijakin. Sen sijaan ajoittaiset kiusallisuudet ja ahdistuneisuus kyllä välittyivät. Belly tuntuu saaneen koko perheen solmuun, eikä kukaan oikein osaa olla toistensa kanssa.
Samaan aikaan ystävät tuntuvat saavan enemmän merkitystä perheen ohella. Taylor ei olekaan enää Bellyn ainoa ystävä ja ystävien mielipiteet tuntuvat painavan enemmän kuin oman äidin. Tykkäsin siitä, miten hahmot tuntuivat harpanneen isot askeleet kohti aikuisuutta, vaikka se toisaalta vei sotkuiselta kolmiodraamalta hieman uskottavuutta. Toinen osa oli hieman laskenut odotuksiani kolmatta osaa kohtaan ja teos tuntuikin ihan sopivalta lopetukselta trilogialle. Jokainen kirja kuvaa erilaista osaa Bellyn elämästä ja trilogian mukana on päässyt näkemään nuoren kasvua kohti orastavaa aikuisuutta.
Vahvimmin koko trilogian lukeneena jäi sellainen olo, että ensimmäinen osa täytyy lukea joskus uudelleen. Siinä tavoitettiin minuun vaikutuksen tehnyt ihana huoleton kesätunnelma, johon ei enää edes pyritty seuraavissa osissa.
Kesä on ikuisesti meidän, Jenny Han, WSOY 2023
Suomentanut Antti Hulkkonen
Englanninkielinen alkuperäisteos: We'll Always Have Summer, 2012
Comments