Kuolema on ikuinen on Liu Cixinin Muistoja planeetta maasta -scifi-trilogian päätösosa. Mikäli et ole lukenut trilogian aikaisempia osia – Kolmen kappaleen probleema & Synkkä metsä – tämä julkaisu sisältää juonipaljastuksia.
Luonnollisesti tämä trilogian päätösosa jatkaa Synkän metsän tapahtumista, ja tällä kertaa myös osa tutuista hahmoista pysyy tarinassa mukana. Tämä helpotti huomattavasti tarinan mukana pysymistä ja kolmas osa tuntuikin jotenkin suoraviivaisemmalta kuin kakkonen, jonka tarina tuntui olevan vähän hajallaan. Suoraviivaisuudesta huolimatta tämä osa tuntui sisältävän enemmän juonenkäänteitä ja mielikuvituksellista tarinaa kuin aikaisempi. Kaiken kaikkiaan olin tähän kolmanteen osaan tyytyväisempi kuin edeltäjäänsä.
"Kolaus oli tietysti kovin Cheng Xinille, mutta hänkin löysi lohdutusta siitä tosiseikasta, että hänen kaltaiselleen kokemattomalle nuorukaiselle tämä kävi jo melko vakuuttavasta ensi askeleesta. Hän oli pärjännyt paljon paremmin kuin oli odottanut."
Synkän metsän pelote ja miekankantaja Luo Ji ovat tuoneet Maan ja Trisolariksen välille rauhan. Kaksi sivilisaatiota tuntuvat kuin vertaisilta. Kansat oppivat toisiltaan ja ihmiskunta on innoissaan jakamassa kulttuuriaan trisolarislaisten kanssa. Kun tulee aika valita uusi miekankantaja, kaikki on vaarassa muuttua.
Teoksen päähenkilönä toimii Cheng Xin, joka oli mielestäni kiinnostavampi päähenkilö kuin kakkoskirjan Luo Ji, vaikka tuntuikin jossain määrin jopa persoonattomammalta. Keskiössä ovat kuitenkin mielikuvitukselliset tapahtumat Maassa ja avaruudessa. Uusia konsepteja ja ilmiöitä esitellään reippaalla tahdilla ja sitten yhtäkkiä pysähdytään kuuntelemaan fiktiivisiä lastensatuja. Tarinan vaihtelevuus oli mielestäni ehdottomasti yksi teoksen vahvimpia puolia.
"Valon nopeutta alhaisemmilla nopeuksilla avaruusaluksen liikettä ei voitu havaita, ja universumista tuli ääretön, tyhjä näyttelysali, jossa tähdet olivat vain näkyjä ja alus koko salin ainoa näyttelyesine."
Jo kakkoskirjasta tuttu horrostaminen mahdollistaa tavallaan aikamatkaamisen, joka tuo kiinnostavan lisän tarinaan. Kolmannessa kirjassa esitelläänkin hyvin pitkä ajanjakso, jonka epärelevantimpien hetkien yli lukija saa hypätä horrostamisen avulla. Moni kirjassa esitelty konsepti, kuten mahdollisuus horrostamiseen, laittoi minut miettimään, mitä itse tekisin, mikäli minulle tarjoituisi samanlaisia mahdollisuuksia. Vaipuisinko horrokseen uteliaana näkemään, kuinka kaikki päättyy, vai tyytyisinkö elämään lyhyen elämäni omassa ajassani.
Liu Cixinin tulevaisuudenkuvat ovat kiinnostavia ja hänen maailmansa lähtee suuntiin, joita en itse keksisi kuvitella ajatellessani tulevaisuutta. Fokus on kuitenkin suuresti taistelussa Trisolariksen ja Synkän metsän ajatuksen kanssa, eikä kirjassa juurikaan oteta kantaa moniin nykyään merkittäviin kysymyksiin. Sukupuolen binäärinen ajattelukin pysyy lähes muuttumattomana, vaikka sukupuolen esittämisen tavat ehkä muuttuvatkin.
"Puolen tunnin kuluttua auto laskeutui ja ovi liukui auki. Cheng Xin oli tuskin ehtinyt nousta kyydistä, kun auto jo kohosi takaisin taivaalle ja lensi tiehensä."
Trilogia on pitkä, kattava ja monitasoinen. Olin kiinnostunut saamaan selville, kuinka kirjailija on päättänyt lopettaa tämän kokonaisuuden. Odotukset ovat tässä kohtaa varmasti korkealla aivan kaikilla lukijoilla. Lunastiko lopetus sinun odotuksesi?
Kuolema on ikuinen, Liu Cixin, Aula & Co 2020
Suomentanut Rauno Sainio
Kiinankielinen alkuteos: 死神永生
Yorumlar