Long Litt Woon kirjoittaa Minun sienipolkuni -kirjassa tutustumisestaan sienestyksen ihmeelliseen maailmaan ja käy samalla läpi miehensä yllättävää kuolemaa sekä sen tuomaa surua. Woon on malesialaissyntyinen sosiaaliantropologi ja asuu parhaillaan Norjassa.
Romaani on todella omakohtainen, eikä se sisällä mitään fiktiivistä. Sitä lukiessa tuntui enemmänkin siltä kuin lukisi todella pitkää esseetä. Luimme teoksen suljetun lukupiirimme kanssa ja moni lukupiiriläinen yllättyikin tästä, koska kirjaa valittaessa olimme ajatelleet sen olevan enemmänkin fiktiivinen teos.
“Jos joku olisi sanonut minulle, että sienistä tulee pelastusrenkaani, että sienet saavat minut nousemaan jaloilleni ja kirjaimellisesti johdattavat polulle takaisin elämään, olisin pyöritellyt silmiäni epäuskoisesti.”
Woon päätyy sattuman kautta sienikurssille ja tutustuu varovaisesti erilaisiin sienilajeihin ja niiden tunnistustapoihin. Lopulta hän hullaantuu sienestyksestä täysin ja päättää kouluttautua sieniasiantuntijaksi. Woon käsittelee suruaan läpi kirjan sienestyksen kautta, joka on hänelle kuin turvapaikka kaiken keskellä.
Woon avaa kiinnostavasti sieni-intoilijoiden tapoja ja tottumuksia ja sitä miten tärkeitä omat sienipaikat heille ovat. Innostusta oli ihana seurata, kun Woon kertoo yksityiskohtaisesti eri lajeista, ja muun muassa siitä, miten tunnistaa myrkylliset sienet syötävistä herkuista. Kirjailijan innostus tarttuu ja kirja toimi hyvänä tutustumispintana meille, joille sienestys on vieraampi harrastus. Oli hauska seurata sieni-intoilijan tapoja toimia ja sitä, miten kokeneet sienestäjät jakavat vinkkejä keskenään tai pimittävät tietoa toisiltaan.
“Innostuttuani sienistä olen löytänyt näkymättömän rinnakkaismaailman,
lumotun, elämänvoimaa uhkuvan maailman, jossa vallitsee
aivan oma kumoamaton logiikkansa.”
Monen lukupiiriläisen mielestä kirja tuntui välillä vähän toisteiselta ja olisi voinut toimia paremmin lyhyempänä teoksena. Kaikki kuitenkin pitivät paljon Woonin tavasta kirjoittaa sekä kuvailla surua ja sienestystä. Osan mielestä olisi ollut kiinnostavaa lukea vielä enemmän kirjailijan mietteitä sienestyksen ja kuoleman välillä, joka tuntui osin jäävän vähän pintapuoliseksi. Pääosin teos keskittyi sienestämiseen ja lähes antropologiseen tutkimukseen ja kuvaukseen sieniyhteisöstä ja sen jännitteistä.
“Aloittelijan vaativana tehtävänä on ottaa selville,
mitä sieniväki tarkoittaa puhuessaan karvasmantelin,
äyriäisten tai raa´an perunan hajusta.”
Joidenkin mielestä tarina tuntui toimivan paremmin fyysisenä kirjana luettuna kuin kuunneltuna. Kappaleet joissa Woon käy läpi miehensä kuolemaa on kursivoitu ja tämä toi rytmiä lukemiseen. Kuunneltu kirja toimi kuitenkin monen mielestä hyvin, vaikka huomasimmekin virheitä äänityksessä.
Harmiksemme kirjan loppupuolelta löytyy n-sana, joka tuntuu väkipakolla sinne laitetulta ilman kunnollista kontekstia. Sanan lukeminen tuntui turhauttavalta ja pisti miettimään mikä kirjailijan motiivi on ollut sen taustalla.
Minun sienipolkuni, Long Litt Woon, Nemo, 2018
Suomentanut Pirkko Taivio-Jaatinen
Norjankielinen alkuteos: Stien tilbake til livet, 2017
Comments