Elisa Shua Dusapinin Sockho talvella on lyhyt noin 150 sivuinen kuvaus nuoresta naisesta, joka on jumissa pikkukaupungissa. Nainen työskentelee pienessä pensionaatissa, jossa hän siistii huoneita, ohjaa turisteja ja valmistaa vieraille ruokaa. Hänen miesystävänsä kaipaa suurempaan kaupunkiin ja teoksen alussa lähteekin Seouliin työnhakuun. Päähenkilön äiti on kuitenkin sairas, joten naisen täytyy jäädä asumaan synnyinkaupunkiinsa hoitamaan äitiään.
“Seuraavana päivänä lähdin kävelemään Sokchosta hiekkarannalle.
Rakastin tuota rantaa vaikka sitä runtelivatkin sähköpiikkilanka-aidat.
Pohjois-Korea oli vain kuudenkymmenen kilometrin päässä.”
Miesystävän ollessa muualla päähenkilö tapaa ranskalaisen sarjakuvapiirtäjän, joka on majoittunut yhteen pensionaatin huoneista. Päähenkilön isä, josta hän ei tiedä juuri mitään, on myös ranskalainen ja ehkä siksi sarjakuvapiirtäjä kiehtoo häntä. Päähenkilön ja sarjakuvapiirtäjän välille syntyy pian vähäeleinen mutta jännitteinen suhde. Samanlaiseksi voisi kuvata myös koko romaania. Mitään ei oikeastaan tapahdu ja samaan aikaan rivien välistä on luettavissa paljonkin kaikenlaista.
Päähenkilö tapaa paljon äitiään ja tapaamisia rytmitetään ruoalla ja syömisellä. Äiti ei ole ollut halukas puhumaan lapsensa ranskalaisesta isästä päähenkilön elämän aikana lainkaan ja keskusteluyhteys äidin ja tyttären välillä on muutenkin hankala. Äiti odottaa tyttärensä pian avioituvan ja sopeutuvan perinteiseen korealaisen naisen muottiin, mutta tämä ei päähenkilön omiin haluihin juurikaan istu.
“Lupasin ettei kihlajaisia tarvitse odottaa enää kauan, enintään muutama kuukausi. Äiti jatkoi huojentuneena puuhaansa.”
Tunteita ja ajatuksia kuvataan teoksessa loppujen lopuksi aika vähän. Kerronta pysyy enemmän siinä, mitä tapahtuu. Silti lukija saa suuristakin tunteista ja tunnelmista kiinni. Talvi Sokchossan tunnelma on rauhallinen ja samaan aikaan hyvin ankea ja melankolinen. Lukiessa tuntui, että pääsi itsekin hetkeksi Sokchoon. Lukukokemuksen jälkeen Aracelis oli kuitenkin onnellinen, ettei Sokchoon ja päähenkilön pään sisälle tarvinnut jäädä.
“Kerrand ei sanonut siihen mitään, Hän ei koskaan tuntisi Sokchoa niin kuin minä. Kaupunki ei voinut sanoa tuntevansa jollei ollut syntynyt siellä,
kokenut sen talvea, tuoksuja, meritursaita. Yksinäisyyttä.”
Sokcho talvella, Elisa Shua Dusapin, Siltala, 2023
Suomentanut Anu Partanen
Ranskankielinen alkuteos: Hiver À Sokcho
Comments