Kuulimme, että Tess Gerritsenin uusi romaani, Vakoojarannikko, kertoo eläkeläisten lukupiiristä, jossa nautitaan martineja, juoruillaan, syödään hyvää ruokaa ja – ratkotaan murhia, koska kaikki lukupiirin jäsenet ovat eläköityneitä salaisen palvelun agentteja. Innostuimme kuvauksesta täysillä ja pyysimme uutuusteoksen koko suljetulle lukupiirillemme luettavaksi elokuun lukupiirikirjana.
“Jäin eläkkeelle yli kuusitoista vuotta sitten ja valppauteni on vähitellen hervonnut. Nyt olen niin tottunut olemaan pikkukaupunkilainen kanankasvattaja, että on alkanut tuntua siltä kuin en mitään muuta olisi ollutkaan.”
Maggie on entinen salaisen palvelun agentti, joka on eläkepäivikseen asettunut pikkukaupunkiin huolehtimaan omasta kanafarmista. Samassa pikkukaupungissa asuu myös muutama muu Maggien entinen kollega, ja yhdessä he pitävät leppoista martinien siivittämää lukupiiriä. Kun Maggien pihalle kärrätään ruumis ja poliisi alkaa ihmetellä mistä on kyse, Maggie tietää todellisen identiteettinsä paljastuneen jollekin, mutta kenelle.
Samalla kun eläköityneet agentit ja poliisi yrittävät tahoillaan selvittää nykyajassa tapahtunutta pikkukaupungin murhaa ja muita epäilyttäviä tapahtumia, Maggie kertoo menneisyydestään ensimmäistä kertaa asioita, joista on ennen vaiennut. Menneisyydessä seurataan, kuinka Maggie tapaa miehen, jonka ansiosta hän jättää lopulta koko salaisen palvelun, liikuskelee työnsä viemänä ympäri maailmaa ja osallistuu vaarallisiin vakoiluoperaatioihin.
“Tapaamme sattumalta. Ainakin se tuntuu sattumalta, sellaiselta mukavalta kohtaamiselta, jota yleensä karttaisin, koska olen luonnostani epäluuloinen nähdessäni ihmisiä, joilla on päällepäin viattomalta vaikuttavat motiivit.”
Meidän suljetussa lukupiirissä kaikki olivat tykänneet kirjasta. Tarina on menevä, mukaansatempaava ja kiinnostava. Osalle oli tullut yllätyksenä myös toimivat rakkauskuviot, jotka on kiedottu hienovaraisesti sivurooliin toiminnan ohelle. Lukupiirissä keskustelimme siitä, kuinka jotkut olivat romantiikkaa ihastelleet ja toiset taas ohittaneet romanssit ihan kokonaan.
Teoksessa tapahtuu paljon ja kerronta liikkuu eri ajanjaksoissa. Menneisyydessä oltiin jopa enemmän, kuin mitä olimme lukupiirissä etukäteen ajatelleet. Olimme odottaneet, että kirja sijoittuisi enemmänkin hahmojen eläkeikään, mutta menneisyydessä oltiin niin paljon, että etenkin Maggien hahmoa seurattiin enemmän nuorempana kuin eläkeikäisenä. Tämä oli tavallaan harmillista, koska olisimme mielellämme lukeneet enemmänkin eläköityneiden agenttien lukupiiritapaamisista.
Lisäksi nykyajassa on hauska dynamiikka murhaa tutkivan nuoren poliisin ja innokkaiden “murhapodcasteista kiinnostuneiden” eläkeläisten välillä. Vanhukset juoksevat milloin missäkin rikospaikalla ja ovat usein askeleen edellä terävää nuorta naispoliisia.
Hahmot kirjassa onkin rakennettu taitavasti ja pienillä kuvailuilla luodaan kattavia mutta mielikuvitusta herätteleviä kuvauksia pienimmistäkin sivuhahmoista. Osa lukupiiriläisistä oli kiintynyt jopa Maggien naapureihin, joiden rooli kuitenkin kirjassa oli loppujen lopuksi aika vähäinen.
“Jos hänen nimensä tiedettiin, silloin tiedettiin varmasti muistakin.
Vaikutti siltä, että menneisyys saisi heidät kaikki pian kiinni.”
Tunnelma heitteli lukukokemuksen aikana kotoisasta ja lämpimästä vauhdikkaampaan toimintaan. Pääasiassa teoksessa seurataan Maggien tarinaa, mutta osa kappaleista keskittyy kuvaamaan myös muiden hahmojen koettelemuksia. Kappaleet on selkeästi otsikoitu niin, että niistä selviää missä ja milloin ollaan ja ketä hahmoa seurataan. Silti jokunen lukupiiriläinen oli välillä ollut ajasta ja paikasta hetkittäin sekaisin.
Ainoa iso miinus, joka nousi lukupiirin keskustelussa esiin, oli kerronnassa esiintynyt kehojen negatiivinen kommentointi. Olisimme kaikki ymmärtäneet sen, että jollakin hahmolla on sisäistettyä fatfobiaa ja yhteiskunnan luomia vääristyneitä kauneusihanteita, joiden läpi hän katsoo maailmaa ja kommentoi siksi muiden ulkonäköä ja kehoja ilkeästi. Kommentointi ei kuitenkaan rajoittunut vain yhden hahmon sisäiseen maailmaan. Useampi hahmo ja jopa kaikkitietävä kertoja haukkui toisten kehoja, ulkonäköä ja painoa. Ja tätä oli tietenkin siis vain naisten ja yhden teinitytön kohdalla. Koko lukukokemusta tämä ei pilannut, eikä onneksi kestänyt koko kirjan mittaa, mutta ärsytti lukiessa todella paljon ja saimme lukupiiritapaamisessa aiheesta tuohtuneet keskustelut aikaiseksi.
“Katsastan kadulle pysäköityjä autoja nähdäkseni, ketkä ovat tulleet ja ketkä jääneet tulematta. En ole vielä päässyt tavasta eroon. Tottumus on toinen luonto.”
Kirjailijan tekijän saatteessa Gerritsen kertoo, kuinka hänen pieneen mainelaiseen kotikaupunkiinsa on asettunut useampi eläköitynyt CIA:n entinen agentti. Tästä hän toteaa saaneensa idean kyseiseen teokseen.
Vakoojarannikko toimi hyvin itsenäisenä tarinana sellaisenaan, mutta kirjailija aikoo myös jatkaa sarjaa eteenpäin. Toinen osa ilmestyy alkuperäiskielellä keväällä 2025 ja toivottavasti myös suomennetaan myöhemmin. Meidän lukupiirissä ainakin ollaan kiinnostuneita jatkamaan sarjan seuraaviin osiin.
Vakoojarannikko, Tess Gerritsen, Otava, 2024
Suomentanut Ilkka Rekiaro
Englanninkielinen alkuteos: The Spy Coast
Comments