Valkoinen kirja ei ole yhtenäinen tarina, vaan koostuu yksittäisistä tunnelmista ja pohdinnoista. Sen kappaleet ovat lyhyitä ja tuovat mieleen enemmänkin runo- tai novellikokoelman.
"Mitähän tämän kaupungin aaveet tekevät näin sumuisena aamuyönä? Mahtavatko ne lähteä äänettömästi kävelylle sumun sekaan, jota ne ovat odottaneet hengitystään pidätellen?"
Kirjassa on joitakin kiinnostavia ajatuksia ja samaistuttavia tunteita ja tunnelmia. Se oli kuitenkin mielestäni myös vähän ärsyttävä eikä se pitänyt minua otteessaan –ainakaan äänikirjana.
Teoksen alussa kuvataan kertojan kaksituntiseksi eläneen siskon syntymä ja kuolema, ja samankaltaset teemat jatkuvat läpi teoksen. Tunnelma on synkkä, alakuloinen ja toisinaan karmivakin. Kirja sisälsi myös paljon erilaisten valkoisten asioiden glorifiointia, joka mielestäni kävi nopeasti tylsäksi ja päästi kuunnellessa ajatukset harhailemaan.
“Sinä päivänä, kun hän syntyi, ei satanut lunta vaan maa oli kuuran peittämä, mutta hänen isänsä valitsi silti lunta tarkoittavan merkin seol hänen nimeensä.”
Teoksessa on kaunista kieltä ja kuvailua ja onnistuin välillä palauttamaan ajatukseni niiden ihasteluun. Tarina on myös lyhyt – äänikirjana vain vajaat pari tuntia.
Todennäköisesti lukukokemukseni olisi ollut positiivisempi, jos olisin lähestynyt kirjaa eri tavalla. Alusta asti tämä romaaniksi määritelty teos olisi pitänyt mieltää ennemmin runokokoelmaksi ja todennäköisesti jopa lukea fyysisenä teoksena äänikirjan sijaan.
Valkoinen kirja, Han Kang, Gummerus, 2021
Suomentanut Taru Salminen
Koreankielinen alkuteos: 흰, 2016
Comments