Lapsena Rikan ylle ilmestyy keltainen sadetakki, jonka muovinen huppu ja toisinaan kiristyvä vetoketju eivät ole jättäneet tätä rauhaan aikuisuuteenkaan mennessä. Nuorena aikuisena yliopistossa latinaa opiskellut Rika saa työtehtäväkseen Venus-patsaan keskustelukumppanina toimimisen.
Maanantaisin, kun museo on suljettuna, Rika keskustelee upean ja sulokkaan Venuksen kanssa, joka kykenee liikuttamaan kylmää ja kovaa kehoaan vain kaulasta ylöspäin. Muina päivinä Rika työskentelee osa-aikaisesti pakkasvarastolla, jossa sadetakin hiostava kangas ei aiheuta hävettävää hikoilua vaan takaa lämpöä.
“‘Voi anteeksi’, Venus puhkesi jälleen puhumaan. Hänen leukansa liikkui hyvin pehmeästi hartioiden pysyessä täysin jäykkinä.”
Venus ja minä on lyhyt ja osuva romaani. Päähenkilön ja Venus-patsaan välille syntyy jännite, jonkalaista Rika ei koe muiden elämässään olevien ihmisten kanssa. Kuten naapurinsa vanhan rouva Serikon, jonka puheesta puuttuvat lähes kaikki u-kirjaimet tai yläkerran pienen lapsen, jolla on yllättävän tarkkaavainen katse.
Teokseen on ripoteltu pieniä kummallisuuksia, jotka tuntuvat samaistuttavilta ja hyvin ympäröivää maailmaa kuvaavilta. Ahdistuksesta kiristyvä vetoketju, häpeästä kasvojen eteen valahtava muovihuppu, kaikkialle seuraava hienhaju, jota muut eivät välttämättä haista, ja toisen ihmisen kosketus, joka tuntuu melkein läpäisevän keltaisen sadetakin muovin.
“Venus naurahti, ja nauru ropisi sateen lailla. Mieleni rauhoittui epämääräisesti. Sadetakin vetoketju löystyi ja avautui hieman.”
Yhteiskuntaan vähän sopimaton, ulkopuolinen päähenkilö toi alussa vahvasti mieleen Sayaka Muratan teokset, etenkin Lähikaupan naisen. Molemmissa teoksissa päähenkilö on myös osa-aikatyössä kaupan alalla ja syö lähinnä vain valmisruokia. Hetken aikaa Aracelis ehti pelätä, ettei Venus ja minä erottuisi tästä tarpeeksi, mutta ajatus jäi onneksi lyhyeksi. Yhteiskunnallinen kommentaari jää kevyempään rooliin ja sen sijaan pureudutaan henkilökohtaiseen. Fantasiaelementit etäyttävät ahdistavampia ja vaikeampia aiheita ja tärkeässä osassa on kiinnostavan ihmissuhteen kehittyminen sekä hahmojen väliset keskustelut.
Lyhyeen kirjaan mahtuu yllättävän paljon asiaa ja käänteitä. Teos on myös hauskasti kirjoitettu ja sisältää paljon erilaista kuvailua ja sanankäänteitä. Puolen välin jälkeen alkaa tapahtua vauhdilla ja loppua kohden etenkin Térin oli vaikea laskea kirjaa käsistä.
“Totta kai. Liiankin inhottavaa, vai mitä? Joutua päivästä toiseen tuntemattomien ihmisten tuijotuksen kohteeksi paikassa, jossa kukaan muu kuin karmiva kuraattori ei ymmärrä kieltäsi. Omituisessa asennossa hartiatkin kipeytyvät kamalasti.”
Venus ja minä, Emi Yagi, Otava 2024
Suomentanut Raisa Porrasmaa
Japaninkielinen alkuteos: 休館日の彼女たち (Kyuukanbi no kanojotachi) 2023
Hozzászólások