Asmaa Abdi tykkää lukea ja hankkia uutta tietoa, jotta voi kontekstoida paremmin nykypäivän syrjiviä rakenteita yhteiskunnassamme. Hän ajattelee, ettei mikään muutu, ellei omia virheitä suostuta kohtaamaan.
“This woman who sees without being seen frustrates the colonizer. There is no reciprocity. She does not yield herself, does not give herself, does not offer herself. The European faced with an Algerian woman wants to see. He reacts in an aggressive way. Colonialism obviously throws all the elements of native society into confusion. The dominant group arrives with its values & imposes them with such violence that the very life of the colonized can manifest itself only defensively.”
Franz Fanon, antikolonialistinen ajattelija, filosofi ja psykiatri käsitteli kirjassaan A Dying Colonialism Ranskan siirtomaapolitiikkaa Algeriassa. Fanonin analyysi kolonialistisesta väkivallasta on edelleen ajankohtainen, kun tarkastelemme miten sekularismi, orientalismi ja valkoinen feminismi yhdistyvät nyky-Euroopassa.
Ranskan siirtomaahallinnon aikana, algerialaisten musliminaisten pakkoriisuttaminen nähtiin symbolisena voittona ja merkkinä kolonialismin menestyksestä. Nainen, joka ei alistunut kolonialistisen katseen alle, nähtiin uhkana. Sata vuotta myöhemmin, nyky-Eurooppa toistaa samaa tarinaa: musliminaisten oikeudet uhrataan länsimaisten arvojen nimissä, tällä kertaa piiloutuen vääristetyn sekularismin taakse.
Sekularismin alkuperäinen tarkoitus oli vähentää pappien ja kirkon valtaa politiikassa sekä lainsäädännössä, varmistaen päätöksenteon perustuvan yhteisiin arvoihin eikä yksittäisten uskonnollisten ryhmien etuihin. Uskonvapauden ja yhdenvertaisuuden takaaminen kaikille yhteiskunnan jäsenille on kuitenkin tänä päivänä jäänyt taka-alalle. Sekularismi on aseellistettu ja siitä on tehty väline syrjivälle islamofobiselle politiikalle. Oxfordin akateemisen tietokannan mukaan sekularismi ei tarkoita uskonnon poistamista julkisesta elämästä, vaan tasapainoista lähestymistapaa, jossa kaikilla on oikeus ilmaista uskonnollisia näkemyksiään ilman valtion suosimista tai syrjintää. Stanfordin tietokanta taas määrittelee sekularismin valtion ja uskonnon erottamiseksi, varmistaen, että valtio pysyy uskonnollisesti puolueettomana.
Jotta voimme ymmärtää musliminaisiin kohdistetun sorron kokonaisvaltaisesti, on meidän käsiteltävä Orientalismia ja sen historiaa. Orientalismi on käsite, jonka Edward Said esitteli kirjassaan Orientalismi (1978). Orientalismilla viitataan länsimaiden tapaan kuvata "itäisiä" kulttuureja stereotyyppisesti ja alistavasti, esittäen “idän” mystisenä, taantumuksellisena ja epäinhimillisenä vastakohtana lännen "modernille" ja "sivistyneelle" kulttuurille. Tällä länsimaat ovat läpi historian oikeuttaneet länsimaiden raa’at ja veriset kolonialistiset projektit.
Eurooppa on onnistunut luomaan rasistisen mielikuvan, jossa musliminainen on täysin toiseutettu, ja peittäytynyt musliminainen nähdään uhkana länsimaiselle “modernille” naiskuvalle. Toiseuttaminen määritellään itsestä poikkeavien ryhmien eristämiseksi, poissulkemiseksi sekä erilaisuuden suhteettomaksi korostamiseksi. Tämä ajattelumalli juontaa juurensa eurooppalaisista kolonialistisista käytännöistä.
Euroopassa lisääntyvät hiijab-kiellot perustellaan sekularismilla ja uskonnollisella neutraaliudella, mutta todellisuudessa tätä “sekularismia” sovelletaan erittäin valikoivasti. Monet valtiot, jotka kieltävät hijabit, juhlistavat kristillisiä juhlia kuten, joulua ja pääsiäistä, mutta muslimien pyhät päivät eivät saa samanlaista tunnustusta. Esimerkiksi Ranskassa, jossa on Euroopan suurin muslimiyhteisö, voi kuulla kirkonkellojen soivan, mutta Islamin mukaiset rukouskutsut ovat kiellettyjä ja tarkoin säädeltyjä. Tästä näemme, ettei hijabin kieltämisellä ole mitään tekemistä sekularismin kanssa; se on rasistinen, islamofobinen ja misogyyninen tapa syrjiä muslimeita - erityisesti musliminaisia.
Kuten historia osoittaa, naiset ja naisten pukeutuminen ovat aina olleet vallankäytön välineitä. Siinä missä olettaisi naisten pitävän yhtä kohdatessaan patriarkaalista väkivaltaa, tilanne on ollut usein päinvastainen. Kolonialistisen patriarkaatin ytimessä ei ole vain miesten harjoittama valta, vaan myös naisten osallistuminen sen ylläpitämiseen. Ranskan kolonialismin aikana eurooppalaiset naiset eivät vain alistuneet miesten vallan alle, vaan myös osallistuivat aktiivisesti muiden naisten, kuten algerialaisten musliminaisten, kontrollointiin ja sortoon.
Fanon kuvaa, kuinka ranskalaiset naiset näkivät pakkoriisutut algerialaiset naiset uhkana ja asettuivat miesten ja kolonialistisen järjestelmän puolelle suojellakseen omaa asemaansa, osallistuen näin sorron ylläpitämiseen. Sama valtarakenne näkyy nyky-Euroopassa, jossa valkoinen feminismi pyrkii “vapauttamaan” musliminaiset heidän kulttuuristaan, sivuuttaen heidän kokemuksensa ja valintansa, ja toistaen näin kolonialistisia asenteita.
Valkoinen feminismi edistää vahingollisia orientalistisia mielikuvia takapajuisista muslimeista ja patriarkaalisesta, naisvihamielisestä islamista, jättäen huomiotta musliminaiset, jotka kokevat hijabin ja islamin osaksi identiteettiään. Näin valkoinen feminismi toimii sortavan järjestelmän jatkeena, ylläpitäen kolonialistisia käytäntöjä ja rakenteita sen sijaan, että purkaisi niitä. Lyhyesti sanottuna, nämä ovat saman kolikon kaksi puolta.
Kuten Fanonin teoksessa A Dying Colonialism käy ilmi, musliminaisten pakkoriisuttaminen ei ollut vain satunnaista fyysistä väkivaltaa. Se oli ja on yhä osa laajempaa, systemaattista sortopolitiikkaa. Väkivalloin riisuttu musliminainen on elävä todiste kolonialistisesta dominoinnista. Esimerkkinä tästä ovat valokuvat, joissa Ranskan siirtomaahallinto riisutti algerialaiset musliminaiset ja valokuvasi heidät. Nämä kuvat toimivat todisteina kolonialismin menestyksestä. Nykyään Euroopassa yleistyneet hijab-kiellot ovat jatkumoa tälle kolonialistiselle toimintamallille.
Vuoden 2021 EU:n päätös sallia hijabin kieltäminen työpaikoilla osoittaa, kuinka syvälle kolonialistiset asenteet ovat juurtuneet Eurooppaan. Euroopan kolonialistinen historia ja nykyinen islamofobinen politiikka kietoutuvat yhteen muodostaen uuden syrjivän konseptin. Musliminaisten kehoihin kohdistettu väkivalta on niin normalisoitua ja hyväksyttyä, että sitä toteutetaan nyt sekularismin nimissä. Elämme maailmassa, jossa kolonialismiin syyllistyneet valtiot eivät suostu oppimaan virheistään. Miten voimme estää historian toistumisen, kun Eurooppa kieltäytyy kohtaamasta omia virheitään ja jatkaa kolonialistisen sortamisen perinnettä?
A Dying Colonialism on valitettavan ajankohtainen tänä päivänä — vuonna 2024 olemme yhä tilanteessa, jossa emme pelkästään toista menneisyyden virheitä vaan annamme niiden määrittää tulevaisuuttamme. Euroopan kyvyttömyys kohdata oma kolonialistinen menneisyytensä ja virheensä on ajanut meidät jälleen toistamaan historiaa ja estää aidon tasa-arvon toteutumisen.
Lähteet:
Frantz Fanon, A Dying Colonialism (1965)
Edward Said, Orientalism (1978)
European Union Court of Justice Decision on Hijab Bans (2021)
Comments